Suomalaispuolustaja Joonas Järvinen näytti viime yönä jääkiekon AHL:ssä, että hänen maalilleen ei tulla ryppyilemään. Järvisen ja Juuso Puustisen Milwaukee kaatoi Rockfordin jatkoajalla 4-3.
Milwaukeen puolustaja haastoi Rockford IceHogsin kovaotteisen Brandon Bolligin tappeluun joukkueiden välisen kohtaamisen avauserässä. Bollig tuli maalivahdin torjunnan jälkeen maalin eteen ja suurempaa tönimistä ei tarvittu, kun jo aiemmin toisilleen suuta paukuttanut kaksikko päätti lähteä yhteistanssiin.
Rockfordin kovanaama näytti, että ei Järvistä hätkähdä, vaan antoi tälle muutaman kovan iskun päähän. Järvinenkin sai lyöntejä perille, mutta jos ottelusta pisteet olisi jaettu, olisi Bollig ollut voittaja.
Järvinen ei kuitenkaan kokenut kovia vaurioita, vaan kumpikin meni kaikessa rauhassa jäähyaitioon istuskelemaan.
Bollig ei ollut todellakaan ensimmäistä kertaa nyrkit ojossa, vaan tämä oli hänen tämän kauden kuudes nyrkkitappelu. Jäähyjä hän on kerännyt 26 pelissä jo 104 minuuttia. Sillä heltiää AHL:n jäähypörssin viides sija. Viime kaudella Bollig keräsi 163 rangaistusminuuttia.
Järvinen tappeli viikko sitten ottelussa kaksi kertaa ja tämä oli hänen kauden kolmas käsirysy.
Upotettavan Youtube-videon id
Granlund epäonnistui rankkarissa – Vatanen katseli ratkaisun jäähyaitiosta
Pesonen jätti pakit seisoville jaloille – katso upea voittomaali!

