Suomalaishiihtäjiä uhkaa kompastuskivi Rukalla – Jari Isometsä varoittaa: "Montakohan vuotta olen näissä haastatteluissa sanonut"

MTV Urheilun toimittaja Matti Nyrhinen ja asiantuntija Jari Isometsä alustavat Rukan viikonlopun – "Montakohan vuotta pitää sanoa?" 6:09
Mitä huippulupaus Niko Anttolalta vielä puuttuu? Jari Isometsä otti kantaa

Maastohiihdon maailmancup starttaa tänään Rukalta perinteisen sprintin voimin. Viime kausi päättyi naisten puolella Jonna Sundlingin ja Kristine Stavås Skistadin ylivoimaisuuteen, kun taas Suomessa katseet kääntyvät nyt Johanna Matintalon suuntaan.

MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä nostaa juuri Rukan sprintissä esiin nousseen suomalaisten erityispiirteen viime vuosilta. Rukalla parhaimmillaan neljänneksi vuonna 2021 yltäneen Matintalon lisäksi Isometsä on kiinnostunut perjantaina Lauri Vuorisesta

– Suomen cupia kun katselin televisiosta, molemmat voittivat omat finaalinsa ja aika vakuuttavasti – irtosivat muista. Se kertoo hyvää, Isometsä lausui.

Rukan kisaviikonloppu käsittää yhteensä kuusi kilpailua. Sekä kolme miehillä että kolme naisilla. 

Artikkelin videolla MTV Urheilun Ruka-ennakko: Iivo Niskaselta odotetaan voittoa – Jari Isometsä varoittaa suomalaishiihtäjiä Rukan petollisesta olosuhteesta

 

Lue myös:

    Uusimmat