Valmentajalegenda Seppo "Nitti" Nuuttila on huolissaan suomalaisen yleisurheilun tulevaisuudesta. Hänen mukaansa kansainvälisiin arvokisoihin lähivuosina osallistuvilta suomalaisurheilijoilta on turha odottaa mitalituliaisia.
– Suomalaisen yleisurheilun taso on kansainväliseen tasoon verrattuna tällä hetkellä sama kuin se oli 60-luvulla. Toisin sanoen olemme nollilla, Seppo Nuuttila pamauttaa.
Nuuttilan syyttävä sormi osoittaa Suomen Urheiluliittoa, joka hänen mukaansa ei aseta valmentajille ja urheilijoille tarpeeksi kovia tavoitteita.
– Vielä muutamaan vuoteen ei edes voida puhua sijoitustavoitteista, vaan nyt pitäisi lähteä siitä, että tulosten täytyy yksinkertaisesti parantua, Nuuttila toteaa.
Apua ulkomaisesta osaamisesta
Nuuttila tunnetaan ehkä parhaiten työstään Urheiluliiton valmennuspäällikkönä niinä vuosina kun juoksijat Juha Väätäinen, Lasse Virén ja Pekka Vasala olivat uransa huipulla 1970-luvulla. Edellistä vuosikymmentä Nuuttila vertaa yleisurheilun kannalta nykytilanteeseen; suomalaiset huiput olivat kaukana kansainvälisistä kollegoistaan, ja asialle oli tehtävä jotakin.
1960-luvun ratkaisu oli lähteä rohkeasti hakemaan apua ulkomailta, ja sama toimisi Nuuttilan mukaan tänäkin päivänä.
– Suomalaisten tieto-taito ei riittänyt silloin eikä se riitä nytkään. Ainoa vaihtoehto on lähteä nöyränä poikana ulos maasta, ja kysyä lakki kourassa neuvoa ulkomaisilta osaajilta.
"Turha syyttää urheilijoita"
Yhtenä suurena ongelmana Nuuttila näkee valmentajien halun pitää urheilijoistaan kiinni.
– Jos valmentaja huomaa, ettei saa urheilijastaan enempää irti, olisi viisasta katsoa, josko jollakin toisella valmentajalla olisi parempia keinoja saada aikaan kehitystä. On hölmöä pitää urheilijoista mustasukkaisesti kiinni ja selittää huonoa menestystä urheilijan lahjattomuudella.
Toinen valmentajien ongelma on halu kerätä kaikki maine ja kunnia itselleen.
– Monet henkilökohtaiset valmentajat eivät uskalla kysyä neuvoa muilta, koska pelkäävät menettävänsä osan kunniasta, jos urheilija jonkun toisen valmentajan neuvoilla sattuisikin menestymään.
Studio55/Elina Rantalainen
Uusimmat
-
09:43
Einesburgereiden makutestissä yllättävä lopputulos: "Tiukkaa tavaraa"
-
09:20
Shawn Huff kuuli Saana Akiolan kokemasta häirinnästä viime vuonna – tarjosi tukeaan: "Kyllä se kertoo edelleen tästä maailmasta"
-
09:04
Englannin supertähdet Olympiastadionilla – seuraa näitä viittä pelaajaa
-
08:35
Ilmat viilenevät ja sitoutumiskausi on taas täällä – tarkkaile näitä merkkejä treffikumppanissasi
-
08:24
Teuvo Teräväisellä monsteri-ilta NHL:ssä – huippupisteet superlupauksen rinnalla
-
08:09
Kirja: Michael Jackson tunnusti rakkautensa naimisissa olevalle Lisa Marie Presleylle – näin heidän rakkaustarinansa sai alkunsa
-
08:02
Suomalaishuipun ura alkoi sortua koronavuosina – pian tuli "lopullinen seinään ajo"
-
08:02
Valkeakoskella murhatun Vendin perhe kiittää saamastaan tuesta: "Tämä asia on koskettanut suurta yleisöä"
-
07:55
Väite: Ukrainan F-16 on ampunut alas Venäjän Su-34-hävittäjän
-
07:48
Jesse Puljujärvi pistettiin surutta katsomoon
-
07:44
Tälle miehelle Suomessa asuvat venäläiset tunnustavat: Sota on oikeutettu
-
07:36
Tämä Renny Harlinin toimintaelokuva kiellettiin Suomessa täysin – miksi ihmeessä?
-
07:29
Syötkö paljon ultraprosessoitua ruokaa? Harkitse uudelleen
-
07:28
Henri Jokiharju tälläsi, Buffalo vei Floridaa – Erik Haulalla tehoilta NHL:ssä
-
07:13
Matkustajakone räjähti yli 10 kilometrin korkeudessa – lentoemäntä selvisi hengissä
-
07:03
Ensitreffit-Jyrki pohtii yhteistä juhannuksenviettoa: "Ei aina jaksaisi kyselyvyöryä"
-
06:57
Mika Saukkonen tilittää: Yllättävästä työkeikasta tuli armoton mankeli: "Jutin kanssa vitsit vähissä"
-
06:40
Juutalaiskoulua kohti ammuttiin Kanadassa taas – Trudeau: "Kuvottava ja vaarallinen vihan muoto"
-
06:35
Erityisesti kolme asiaa altistavat rattiraivolle – ratkaisujakin löytyy
-
06:30
Hanna ja Henri elävät Raamatun mukaisesti: "Muuta ei tarvita"
-
Lataa lisää