Suomalaiselle ohjelmistoyhtiölle miljoonarahoitus: Lisää työvoimaa tarvitaan

Peliohjelmistoja kehittänyt Umbra kertoo keränneensä yli kolmen miljoonan euron rahoituksen ohjelmistonsa kehittämiseen. 

Rahoittajien joukkoon lukeutuu sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä. 

Kerätyillä varoilla Umbra kehittää ohjelmistoa, jolla voidaan esittää reaaliajassa mitä tahansa 3D-sisältöä millä tahansa laitteella. 


Umbra

-Helsingissä vuonna 2006 perustettu ohjelmistoyritys

-Asiakkaina tunnettuja pelistudioita, joiden käsialaa ovat suuren luokan pelituotannot, kuten Call of Duty: Advanced Warfare, Batman Arkham Knight, The Witcher 3: Wild Hunt, Quantum Break ja Destiny. 


-Kehitämme teknologiaamme mahdollistamaan suurten 3D-mallien suoratoiston ja kuvantamisen vaivattomasti. Käytössämme on jo toimiva prototyyppi, joka tullaan ensin julkaisemaan suurten pelimoottorien kuten Unityn ja Unrealin yhteydessä, kertoo Umbran toimitusjohtaja Otso Mäkinen tiedotteessa.

Kehitteillä oleva uusi teknologia mallintaa 3D-ympäristön keskittäen prosessointitehon vain käyttäjälle kulloinkin näkyvillä olevaan sisältöön. Yhtiön mukaan nykyistä ohjelmistoa on käytetty jo vuosien ajan mallintamaan sisältöä videopeleissä.

Umbran mukaan tulevaisuuden käyttökohteita ohjelmistolle ovat muun muassa karttasovellukset, simulaatiot sekä rakenne- ja arkkitehtisuunnittelu, joissa voidaan luoda yksityiskohtaisia 3D-malleja todellisista kohteista, kuten rakennuksista ja kaupungeista. 

Umbra kertoo tiiminsä rekrytointitarpeen kasvavan uuden teknologiahankkeen myötä Suomessa ja ulkomailla.

Lue myös:

    Uusimmat