Suomalaisbändin levy syntyy sairaalassa

Turmion Kätilöt. Kuva: Ismo KorhonenTurmion Kätilöt
Julkaistu 03.01.2013 16:04(Päivitetty 03.01.2013 16:34)

Turmion Kätilöiden uusi levy valmistuu hyvällä tahdilla laulajan vakavasta sairauskohtauksesta huolimatta.

Suomalaisen industrial metal -yhtyeen Turmion kätilöiden laulaja Petja Turunen eli MC Raaka Pee joutuu viettämään vielä reilun viikon sairaalassa saatuaan aivoverenkiertohäiriön joulukuun alussa.

Pitkä sairaalajakso ei ole kuitenkaan estänyt Turusen suunnitelmia bändin uuden levyn suhteen. Hän on rakentanut sairaalahuoneeseensa studion ja äänittää parhaillaan toista biisipohjaa. Hän on ladannut kuvia sairaalastudiostaan myös Turmion Kätilöiden Facebook-sivuille.

Turmion Kätilöt työstävät levyä sairaalassa.MC Raaka Pee latasi Facebookiin kuvan sairaalastudiostaan.Turmion Kätilöt

– Sain yksiön, ja täällähän on hyvä äänitellä. Eihän täällä oikein muuta tekemistä olisikaan. Meidän biisit on sellaista, että niitä voi tehdä oikeastaan missä vain, kunhan on sähköt. Ainoastaan rummut ja laulu pitää tehdä studio-olosuhteissa. Ei mulla ääni edes ole vielä ihan kunnossa, joten pitää karjua myöhemmin, Turunen selittää.

Hän kertoo kärsivänsä vielä esimerkiksi tasapainohäiriöistä.

– Joitain perusasioita puuttuu, tasapaino heittää ja kävely ei suju ihan normaalisti. Mutta niin kauan kun ei koomassa olla niin mikään ei estä levyn tekemistä. Ja lavoille palataan vaikka väkisin, Turunen lupaa.

Hyväntuulinen mies jaksaa suhtautua tilanteeseensa huumorilla.

– Yleensähän tällaiseen luovaan työhön liittyy alkoholi, mutta täällä sitä ei voi juoda. Toisaalta, kun päässä heittää ja kävely on katkonaista, niin tämähän tuntuu vähän siltä kuin olisi humalassa, hän naureskelee.

Sairaalassa syntynyttä materiaalia fanit pääsevät kuulemaan jo tämän vuoden puolella.

– Antamatta turhia lupauksia voin sanoa, että tänä vuonna se tulee. Tarkoitus olisi saada levy ulos ensi syksynä klubikiertueen yhteydessä. Siitä tulee sairas levy terveessä mielessä, Turunen veistelee.

Turmion Kätilöt työstävät levyä sairaalassa.Turmion Kätilöt työstävät levyä sairaalassa. Kuva on yhtyeen Facebook-sivuilta.Turmion Kätilöt

(MTV3–KATI PUKKI)

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki