Suomalainen kansanedustaja näki Rautarouvan murhayrityksen

Kansanedustaja Pertti Salolainen oli paikalla, kun Margaret Thatcher yritettiin murhata Brightonissa Etelä-Englannissa vuonna 1984. Salolainen osallistui tuolloin konservatiivien puoluekokoukseen kokoomuksen edustajana.

– Se oli aika kova juttu, hän sanoo.

Kun Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA iski pommilla kokouspaikkana olleeseen hotelliin, Salolainen oli hotellihuoneessaan kadun toisella puolella. Iskussa kuoli ja haavoittui useita, mutta Thatcher selvisi täpärästi.

– Ja seuraavana aamuna hän piti upean puheen ja sanoi, että häntä eivät terroristit pelota, Salolainen muistelee.

Salolainen tapasi Thatcherin Helsingissä ulkomaankauppaministerinä ollessaan ja myöhemmin suurlähettiläsaikanaan Lontoossa.

– Päällimmäisenä jäi mieleen se määrätön päättäväisyys. Kai hän pääministerikautensa loppuvaiheessa tuli liian itseriittoiseksi, ja se ehkä koitui hänen kohtalokseen, Salolainen arvelee.

Hänen mukaansa Thatcherin poliittinen perintö tiivistyy Britannian talouden pelastaminen ja kielteiseen EU-linjaan, joka näkyy yhä maan päätöksenteossa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat