USA 1999. Ohjaus: Spike Lee. Käsikirjoitus: Victor Colicchio, Michael Imperioli, Spike Lee. Kuvaus: Ellen Kuras. Leikkaus: Barry Alexander Brown. Lavastus: Th r se DePrez. Musiikki: Terence Blanchard. Tuotanto: Spike Lee, John Kilik. Pääosissa: John Leguizamo, Mira Sorvino, Jennifer Esposito, Adrien Brody, Michael Rispoli, Ben Gazzara. Kesto: 132 min.
Spike Leen elokuvien levitys on Suomessa tökkinyt pahasti. Valkokankailla ei varsinaisessa levityksessä olla nähty ainakaan elokuvia Crooklyn (1994), Get on the Bus (1996) ja He Got Game (1998). Spike Leen elokuvakerronta on vanhetessaan muuttunut muodoltaan yhä avoimemmaksi. Nyt tuoreena meillekin levitetty Summer of Sam jatkaa tätä linjaa. Elokuvassa on monta toinen toistaan intensiivisempää jaksoa, mutta kokonaisuus on välillä levitä käsistä. Juoni rönsyää turhankin moneen suuntaan.
Summer of Sam on tiukka ja näkemyksellinen ajankuva New Yorkin Bronxista kesältä 1977. Tuota kesänä Bronxia terrorisoi umpikahjo sarja murhaaja, jota kutsuttiin 44. kaliiperin murhaajaksi ja tappajan itsensä jättämän kirjeen perusteella Son of Samiksi. Tapahtumia todistavat Bronxin italialaiset joukossaan Vinny (Leguizamo) ja hänen vaimonsa Dionna (Sorvino), joiden suhde on leviämässä käsiin Vinnyn uskottomuuden takia. Huumediileri Joey T (Rispoli) alkaa joutessaan tutkia tapausta kavereineen ja pakkomielteenomaisesti murhaajakandidaatiksi löydetään omien kulmien punkkariksi ryhtynyt outolintu Ritchie (Brody).
Rankka aihe ja trillerimäiset lähtökohdat eivät tahdo sopia Spike Leen pirtaan. Mies nimittäin välillä unohtaa koko murhamysteerin ja keskittyy täysillä kuvaamaan henkilöidensä ihmissuhdekiemuroita. Toisaalta siinä missä pääjuonen jännite löystyy, niin intensiteetti kasvaa toisaalla huimiin mittoihin. Varsinkin Vinnyn ja Dionnan suhteen loppumetrit seksisekoiluineen on tanakkaa tavaraa.
Ajankuvaajana Lee on suvereeni. Mies tuntee New Yorkin kuin omat taskunsa ja lähihistorian tapahtumia on tulkittu vankalla näkemyksellisyydellä. Vaikka elokuva kertookin valkoihoisista, on ohjaajan teidostavuus rotuasioihin edelleen vahva. Välähdyksenomaiset takaumat täplittävät rikasta kerrontaa, jonka ainoana miinuksena on siis alussa pedatun murhamysteerin hetkittäinen katoaminen kerronnan poimuihin.
Näyttelijät tekevät mestarillista jälkeä. John Leguizamo on nautittavan ärsyttävä vaimoaan pettävänä nilkkinä. Mira Sorvino taas näyttää parissa vimmaisessa kohtauksessa mahtavan energisyytensä. Hän on kerrassaan upea. Myös adrien Brody onnistuu mainiosti punkmeininkiin hörähtäneenä kulman kundina.