Sukupuolensa korjannut Elliot Page pakotettiin käyttämään mekkoja punaisella matolla: "Se oli äärimmäisen perseestä"

Page ei ole koskaan viihtynyt mekoissa.

Sukupuolensa korjannut näyttelijä Elliot Page otti kovin sanoin kantaa kokemaansa epäoikeudenmukaisuuteen, mitä tuli hänen pukeutumiseensa Juno-hittielokuvan aikoihin vuonna 2008.

– Kun Juno oli suosionsa huipulla gaala-aikoina, olin kaapissa, pukeuduin korkokenkiin ja koko lookiin. En ollut kunnossa, enkä tiennyt kuinka puhua siitä kenenkään kanssa, Page sanoi Esquire-lehden haastattelussa.

Page mainitsi yhden tietyn hetken Juno-ajoilta, jolloin elokuvan jakelijan Fox Searchlightin johtajat vaativat häntä pukeutumaan mekkoon punaisella matolla. Näyttelijä itse olisi pitänyt mieluummin pukua, mutta hänen pyyntönsä evättiin.

Vaikka Juno-julkaisu ajoittuu aikaan ennen Pagen sukupuolenkorjausta hän painotti, että kenen tahansa pakottaminen käyttämään tietyntyyppisiä vaatteita on "paskaa".

Page huomautti, että monet heteroseksuaaliset cis-naiset eivät halua käyttää mekkoja, joten kyseessä ei ole vain transsukupuolisiin liittyvästä kysymyksestä.

Kerran Page kertoo pukeutuneensa juuri sellaiseen asuun kuin halusi, mutta studion vastaanotto oli hänen mukaansa huono. 

– Fox Searchlight sanoi periaatteessa "Ei, sinun täytyy käyttää mekkoa." He veivät minut kiireellä yhteen Bloor Streetin hienoista liikkeistä. He pakottivat minut pukeutumaan mekkoon ja… se oli siinä.

Lisäksi Page ihmettelee hittielokuvan valokuvauksia, jossa hänen vastanäyttelijänsä Michael Cera oli pukeutunut tavallisiin housuihin ja tennareihin, mutta Pagelta vaadittiin mekkoa.

– Ihmisten on helppo pyöritellä silmiään, mutta tiedätkö mitä? Ei. Se oli todella äärimmäisen, äärimmäisen perseestä. Minun ei pitäisi suhtautua siihen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, niin kuin se olisi normaalia.  

Asian tiimoilta osa ihmisistä on tullut pahoittelemaan tapahtunutta Pagelle vedoten siihen, etteivät tienneet silloin tämän olevan transsukupuolinen. 

– Sillä ei ole väliä olenko trans vai cis. Monet cis-naiset pukeutuvat kuten minä. Sillä ei ole mitään v*tun väliä, hän päättää.

Lähde: Variety


Lue myös:

    Uusimmat