STM otti rokotteiden hukkaamisen hampaisiinsa: "Tämä ei ole tarkoituksenmukaista ja kaikki annokset tulisi käyttää, mikäli niin voidaan turvallisesti tehdä"

Ylimääräisten koronarokoteannosten pois heittäminen ei ole tarkoituksenmukaista ja kaikki annokset tulisi käyttää, mikäli niin voidaan turvallisesti tehdä, sanoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM) Twitterissä.

STM:n mukaan asiaa selvitetään parhaillaan.

Aiemmin tänään kerrottiin, että Suomessa on saatettu heittää koronavirusrokotteen ylijäämäannoksia hukkaan.

Pfizerin ja Biontechin rokote tulee pulloissa, joissa on virallisesti viisi annosta. Yhtiöt laittavat kuitenkin mukaan myös ylimääräistä rokoteainetta. Todellisuudessa pulloissa voi olla kuudesta seitsemään annosta rokotetta.

Suomessakin on saattanut mennä koronavirusrokotteen ylijäämäannoksia hukkaan. Asian vahvisti STT:lle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntija Mia Kontio aiemmin keskiviikkona.

Kontio korostaa, ettei annoksia ole heitetty tarkoituksellisesti hukkaan. Käytännön taustalla ovat tarkat sääntelyt.

–  Meillä käytetään viittä annosta siksi, että Euroopan lääkeviraston hyväksymässä valmisteyhteenvedossa ja myyntiluvassa on määritelty, että tästä rokotepullosta otetaan viisi annosta, ja näin on toimittu, Kontio sanoo STT:lle.

Tavallisesti Suomessa käytetyissä lääkkeiden ja rokotteiden moniannospullojen käyttömäärässä ei ole joustovaraa, jos myyntilupa ja valmistajan ohjeistus määrittelee käytettävän annosmäärän. Tämä tarkoittaa sitä, että jos pullosta on käytetty valmistajan määrittelemä määrä annoksia, mahdollisesti yli jäänyttä ainetta ei käytetä enää.

Kontion mukaan Pfizerin ja Biontechin rokotepullossa on poikkeuksellisen paljon ylimääräistä ainetta mukana.

–  On todettu, että meidänkin käyttämillä välineillä jää tavallista enemmän rokoteannosta, Kontio lisää.

Kontio kertoo keskustelleensa rokotevalmistajan edustajan kanssa mahdollisuudesta käyttää myös ylimääräiset aineet rokotuksiin. THL:n on tarkoitus tiedottaa asiasta tänään sekä ohjeistaa rokottajia asian suhteen.

Mahdollisesti hukkaan heitetyistä rokoteannoksista kertoi aiemmin Iltalehti.

Ilta-Sanomien mukaan Suomessa olisi heitetty jopa satoja koronarokoteannoksia hukkaan. IS:n tiedot perustuvat terveydenhuollon lähteisiin.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 14.16

Lue myös:

    Uusimmat