ST1: Bensakulut voivat jopa laskea

Ensi vuoden alussa markkinoille tuleva E10-bensiini saattaa jopa laskea autoilijoiden polttoainekustannuksia. Näin arvioi energiayhtiö ST1 Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen.

- Bensiinin hinta ei tule autoilijan kannalta merkittävästi muuttumaan. Jos pystyy ajamaan E10:llä, on todennäköisempää, että polttoaineen hinta jopa laskee kuin nousee. Tietysti, jos 95-oktaanisen sijaan joutuu alkaa käyttämään 98:a, niin silloin ajokustannukset nousevat jonkin verran - se on kylmä fakta.

E10-bensiini ei sovellu noin viidennekseen autoista. Näihin autoihin täytyy siis tammikuun alusta lähtien tankata 98-oktaanista bensiiniä, joka on kalliimpaa kuin 95-oktaaninen.

Suurin osa voi kuitenkin tankata autoonsa E10:ä. Sen hinnassa on vielä paljon avoimia kysymyksiä, sillä suurimmat hintaan vaikuttavat tekijät ovat etanolin maailmanmarkkinahinta ja muuttuva verotus.

- Se, missä muodossa uusi polttoainevero hyväksytään eduskunnassa, määrittää E10:n hintaa. Jos se menee sellaisenaan läpi, tullaan etanolia verottamaan litrapohjaisesti huokeammin. Etanolia verotetaan samalla tavalla energiasisällön mukaan kuin muitakin energialähteitä, mutta koska etanolin energiasisältö on pienempi, tarkoittaa se pienempää litrapohjaista veroa. Tämä kompensoi sitä, että etanoli on kalliimpaa kuin bensa, sanoo Anttonen.

Etanolin tuotanto vahvassa kasvussa

Etanolin tai bensiinin maailmanmarkkinahinnassa tapahtuva suurempi muutos vaikuttaa kuitenkin hintoihin välittömästi.

- Tämän takia aika harva haluaa ennustaa, mikä hinta tulee olemaan nykyiseen 95:een verrattuna, ST1 Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen huomauttaa.

Etanolin maailmanmarkkinahintaan vaikuttaa ensisijaisesti kysyntä-tarjonta -tilanne.

- Nyt kun biovelvoitteita on tulossa ympäri Eurooppaa, niin voisi kuvitella, että kysyntäpuoli on vahvassa kasvussa. Toisaalta uusia etanolitehtaita on lähtenyt paljon liikkeelle. Balanssi kyllä löytyy, mutta voimakastakin sahausta voi tulla hinnoissa, kun kysyntä ja tarjonta ei kohtaa.

Anttonen sanoo, että etanolista voisi olla jopa ylitarjontaa, ellei taloudellinen taantuma olisi iskenyt markkinoille viime vuonna.

- Veikkaan, että taantuma on leikannut jonkin verran investointihankkeita esimerkiksi Brasiliassa ja Yhdysvalloissa. Nyt tuotanto on taas voimakkaasti nousussa.

Hän kuitenkin korostaa, että etanolin osuus uudessa E10:ssä on vain kymmenen prosenttia. Polttoaineen hintaan vaikuttaa siis jatkossakin eniten bensiinin maailmanmarkkinahinta.

- Täytyy muistaa, että vaikka kymmenen prosentin osuudessa tapahtuisi suurtakin hintavaihtelua, niin se ei kuitenkaan tavallisen kuluttajan kannalta ole niin merkittävää.

Hinnoissa huoltamokohtaisia eroja

Anttosen mukaan energiayhtiöt eivät halua antaa tarkkoja hinta-arvioita myöskään kilpailullisista syistä.

- Yhtiöt eivät halua vielä paljastaa toisilleen, miten tulevat tuotteen hinnoittelemaan. Yhtiöt tekevät parhaillaan linjauksia siitä, miten ne aikovat itsensä markkinoilla profiloida, ja tämä vaikuttaa molempien polttoainetyyppien hintoihin. Ero E10:n ja 98:n välillä tulee olemaan todennäköisesti suurempi kuin 95:n ja 98:n tämän hetkinen hintaero, Anttonen arvelee.

Anttonen muistuttaa kuitenkin, että myös 95:n ja 98:n välillä on tälläkin hetkellä huoltamokohtaisia hintaeroja.

- Tällä hetkellä yleisin hintaero polttoaineiden välillä on kolmisen senttiä per litra. Sivistynyt arvaukseni on, että tämä hintaero on vuoden vaihteen jälkeen enemmän. Tämä johtuu siitä, että E10:ä verotetaan huokeammin.

- Sanoisin, että erot jakeluketjuilla ovat suurempia kuin mitä etanolin vaikutus hintoihin tulee olemaan.

Lue myös:

    Uusimmat