SPR:n kriisiavun johtaja kummastelee keskustelua suomalaisten noutamisesta Syyriasta – Isis-vaimoja ei voi "hakea", vapauttaminen on Syyrian valtion käsissä

Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi sanoo, että Syyria päättää itse milloin Al-Holin leiri puretaan ja ulkomaalaiset voidaan vapauttaa. Kukaan ei voi tuosta vain käydä hakemassa Suomen kansalaisia pois.

Kalle Löövi kummastelee keskustelua, jota viime ajat on käyty siitä, että Suomen valtion tai jonkun muun tahon pitäisi hakea suomalaiset Isis-vaimot ja lapset pois leiriltä. Tämä ei onnistu ilman Syyrian lupaa. Leiri on suljettu ja vartioitu.

Punaisen Ristin mukaan kyseessä ei ole vankileiri eikä pakolaisleiri, vaan niin kutsuttu internointileiri.

– Syyria on sotaa käyvänä maana koonnut leirille ihmiset, jotka ovat olleet sotatoimialueella. Vaikka heitä ei varsinaisesti syytetä terrorismista, Syyria voi vielä selvittää heidän osuuttaan, kertoo Kalle Löövi.

Löövi korostaa, että Punainen Risti pyrkii aina tällaisissa kriisitilanteissa auttamaan, jotta perheet löytäisivät toisensa. Punainen Risti saa jatkuvasti yhteydenottoja, joissa pyydetään apua kadonneiden omaisten löytämiseksi ja kotiin palauttamiseksi - myös tässä tapauksessa.

Geneven sopimusten mukainen leiri

Kalle Löövin mukaan Punaisen Ristin tärkein tehtävä on aina humanitaarinen apu ja sodan jalkoihin jääneiden suojelu. Al-Holin leirille Punainen Risti on toimittanut telttoja, ruokaa, vettä ja käymälöitä. Suomesta siellä työskentelee kymmenen työntekijää.

– Emme voi vaatia Syyriaa purkamaan leiriä, koska sodan uhreja suojelevat Geneven sopimukset sallivat tällaisen leirin – kunhan siellä kohdellaan ihmisiä asiallisesti.

– Viestitämme toki Syyrialle, että leirillä olot ovat surkeat ja leirin purkamista pitäisi jouduttaa.

Ulkoministeriö: Toimia ja kustannuksia selvitetään

MTV Uutiset sai tänään ulkoministeriöstä (UM) viestin, jonka mukaan jotain asian äärellä lienee tapahtumassa.

Konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen vastasi sähköpostitse, että "UM on osallistunut viranomaisyhteistyöhön, jossa selvitettty mahdollisia toimia ja kustannusvaikutuksia" sekä "lasten edun toteuttamista". Tarkempia tietoja ei anneta "viranomaistyön ollessa käynnissä".

Juttua muokattu 5.7. klo 11.55, UM:n lainausten sanamuotoja muutettu, sisältö ei ole muuttunut.

Lue myös:

    Uusimmat