SPEK tyrmää palohälyttimiin liittyvät harhaluulot
Liikeellä on alohälyttimiin liittyviä harhaluuloja, kertoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) tiedotteessa.
Vuoden 2026 alusta lähtien taloyhtiö on vastuussa siitä, että jokaisesta asunnosta löytyy toimiva palovaroitin. Palovaroitinvastuu siirtyy siis kiinteistön omistajalle.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mukaan liikkeellä on virheellistä tietoa siitä, että vastuu palohälyttimistä olisi nyt jo taloyhtiöillä. Tosiasiassa siirtymäaika on vielä käynnissä.
Taloyhtiö saa halutessaan jo nyt ottaa vastuun, mutta kukaan ei ole vielä myöhässä tässä, tiedotteessa todetaan.
Pelastusalan tietoon on tullut myös tapauksia, joissa on sanottu, että taloyhtiö voisi hoitaa vastuunsa vain erityisillä palovaroittimilla. Tämäkään ei pidä paikkansa.
Kaksi palohälyttimen testaukseen liittyvää harhaluuloa
SPEKin mukaan joillain on sellainen käsitys, että taloyhtiö olisi jatkossa vastuussa palohälyttimen testaamisesta. Tiedotteessa kerrotaan, että joissain mainoksissakin olisi näkynyt tällaisia väitteitä.
SPEK muistuttaa, että palohälyttimen testaus on jatkossakin asukkaan tehtävä. Taloyhtiö voi toki halutessaan päättää, että yhtiö huolehtii testaamisesta.
Joka tapauksessa taloyhtiön pitää antaa asukkaalle selkeät ohjeet.
Liikkeellä on SPEKin mukaan toinenkin virheellinen käsitys. SPEK muistuttaa, että myös sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet pitää testata, vaikka jotkut toisin luulevatkin.
– Säännöllinen testaus on ainoa tapa varmistua, että varoittimen ääni toimii. Tämä koskee kaikkia palovaroittimia, sanoo SPEKin johtava asiantuntija Kari Telaranta tiedotteessa.
Lue myös: Sähkölaitteet aiheuttivat viime vuonna 2 260 paloa – yleisin syypää vuodesta toiseen sama!
Taloyhtiö päättää palovaroittimista
Palovaroittimien hankkiminen, ylläpito ja huolto on taloyhtiön vastuulla. Taloyhtiö saa päättää, asennetaanko asuntoihin tavalliset paristokäyttöiset palovaroittimet vai sellaiset, joissa on lisäominaisuuksia.
SPEK kertoo tiedotteessaan, että aivan tavallinen palovaroitin käy hyvin.
Samalla on hyvä muistaa, että sähköverkkoon kytkettyä palohälytintä ei saa vaihtaa paristokäyttöisiin.
– Pääasia on, että varoittimia on riittävästi. SPEK suosittelee, että palovaroitin asennetaan ainakin jokaiseen makuuhuoneeseen ja eteiseen, Telaranta kertoo.
Katso myös video: Palovaroitin ei välttämättä ehdi reagoimaan terassipaloon
Uusimmat
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:28
Leijonilla jännityksen hetket käsillä – Itävalta kurittaa Norjaa
-
19:21
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:50
MM-kisoissa taas käynnissä älyttömät murskajaiset
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
17:28
Saharin perhe palasi raunioituneeseen kotiinsa Gazassa – "He ovat unohtaneet mitä on olla lapsi"
-
Lataa lisää