Sovelluksiin käytettiin lähes 30 miljardia euroa alkuvuonna – Applen sovelluskauppa myy tuplasti Google Playhin verrattuna
Kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana sovelluskaupoissa kulutettiin rahaa yhteensä runsaat 29 miljardia euroa, kertovat Sensor Towerin tilastot. App Store kaappasi valtaosan tuloista.
Applen App Storessa sovelluksiin käytettiin yhteensä 19,2 miljardia euroa, josta Applelle itselleen kertyi noin 15,5 miljardin tulot. Kasvua vuoden takaiseen oli 26,8 prosenttia. Mielenkiintoista kyllä, Googlen Play-kauppa kasvatti tulostaan suhteessa vieläkin enemmän, noin 30 prosenttia, mutta rahaa Androidin suosituimmassa sovelluskaupassa käytettiin silti vain noin 10,5 miljardia euroa. Näin ollen noin 60 prosenttia sovelluskaupan arvosta tuotti Applen App Store.
Sovelluskauppa yhteensä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 27,8 prosenttia, eli vajaan kolmanneksen. App Store on edelleen selkeästi Google Playta edellä, mutta on hyvä huomioida, että valtavilla Kiinan markkinoilla ei Googlen palveluita käytetä, mikä osaltaan vaikuttaa lukuihin.
Ylivoimaisesti tuottavin sovelluskategoria oli, kenties vähemmän yllättäen, pelit. Mobiilipeleihin nimittäin käytettiin yhteensä 22,7 miljardia euroa Tencentin Honor of Kingsin napatessa tuottavimman tittelin. Pelikategorian ulkopuolella parhaiten menestyivät Netflix ja Tinder.
Latausmäärissä suosituimpien listaa puolestaan dominoivat Facebookin sovellukset. Neljän kärjen nimittäin valloittivat WhatsApp, Messenger, Facebook ja Instagram.
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää