Tuoreen kyselyn mukaan saksalaiset verkkokaupat kasvattavat jalansijaansa Suomessa Zalandon ja Amazonin voimin.
Yhä useampi suomalainen tekee ostoksia ulkomaisista verkkokaupoista, ilmenee paketti- ja logistiikkayhtiö PostNordin teettämästä kyselystä. Tänä vuonna osuus on noussut 80 prosenttiin, kun se viime vuonna oli 74 prosenttia.
Joka neljäs ostos tehtiin ruotsalaisista kaupoista ja yhtä moni kiinalaisista. Ruotsalaisten kauppojen osuus on laskenut viime vuoteen verrattuna, samalla kun saksalaisten kauppojen osuus on noussut lähes 21 prosenttiin.
– Saksan osuutta kasvattavat tällä hetkellä erityisesti muotiverkkokauppa Zalando sekä Amazon, sillä suomalaiset tilaavat edelleen suurimman osan Amazon-ostoistaan Saksasta. Näistä kaupoista suomalaiset kuluttajat hakevat nyt vaihtoehtoja niin ruotsalaisille kuin kiinalaisillekin toimijoille, kertoi Suomen PostNordin myyntijohtaja Linda Nyberg tiedotteessa.
Lue myös: Black Friday lähestyy – tällä keinolla tarjoukset saadaan näyttämään huimemmilta
Muissa Pohjoismaissa Kiinan verkkokauppojen osuus nousee selvin luvuin suurimmaksi. Esimerkiksi Ruotsissa joka kolmas ulkomainen verkko-ostos tehtiin Kiinasta.
