Sorrutko samaan? Amerikkalaiset tunnustivat kyselyssä, miten etätyöt vaikuttivat juomiseen
Amerikkalaiset tunnustivat nettikyselyssä lopettaneensa etätyöpäivän toisinaan aikaisin, jotta voisivat ottaa drinkin.
Vuonna 2020 mukavat after work -juomat työtovereiden kanssa ovat vaihtuneet kotiin jäämiseen. Ainakaan amerikkalaisten juomista se ei kuitenkaan ole lopettanut, kertoo 2000 amerikkalaista haastatellut nettikysely.
Kyselyn tilasi itseään "terveelliseksi vaihtoehdoksi" oluelle mainostava humalavesi, kertoo kyselyistä uutisoiva Study finds. Osanottajista 1400:llä oli työpaikka. Noin 800 oli etätöissä ja yli 21-vuotiaita. Yhdysvalloissa alkoholin juomisen ikäraja on 21 vuotta.
Näin moni lopetti työt ajoissa voidakseen ottaa juoman
Kotona töistä tekevistä 46 prosenttia tunnusti lopettaneensa työt ajoissa ainakin kerran koronaeristyksen aikana voidakseen ottaa drinkin. 45 prosenttia tunnusti joskus ottaneensa alkoholijuoman jo etätyöpäivän aikana.
53 prosenttia myös tunnusti juoneensa koronakotoilun aikana useammin kuin ennen; kuusi kymmenestä töissä olevasta oli viettänyt happy houria työtovereidensa kanssa etänä ja koki sen lisänneen juomistaan.
Kuusi kymmenestä aikoi yrittää juoda vähemmän
Vuosi 2020 on ollut monille rankka, ja yli puolet kyselyyn vastanneista kertoi kokeneensa tarvetta juoda uutisia katsoessaan. Kuusi kymmenestä kuitenkin totesi, että aikoo loppuvuoden 2020 yrittää juoda vähemmän.
Harva muistaa, koska viimeksi käytti housuja!
Pandemiavuosi on tosin muuttanut työelämän tapoja muiltakin osin. Patjoja myyvän yrityksen toukokuisessa kyselyssä kaksi kolmasosaa etätyöskentelijöistä tunnusti, ettei muista, koska viimeksi on vetänyt jalkaan niin sanotut kunnon housut!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää