Sophie Ellis-Bextor: Suomalaisissa naisissa on glamouria!

Brittiläisen tyyli-ikonin ja musiikkimaailman tähden Sophie Ellis-Bextorin uusin albumi Make a Scene julkaistiin kesäkuussa. Lue haastattelusta, mitä kaunottarelle kuuluu!

Brittitähti Sophie Ellis-Bextorin, 32, neljäs albumi Make a Scene saapui kauppoihin kesäkuussa. Tyyli-ikonina tunnettu ja muun muassa Murder on the Dancefloor -hitistään muistettu Ellis-Bextor kertoi Helmen haastattelussa tarinoista uuden levynsä kappaleiden takana.

Muusikko Richard Jonesin kanssa naimisissa oleva kahden lapsen äiti puhui myös kahdesta raskausmyrkytykseen päätyneestä vaikeasta synnytyksestään.

Neljäs studioalbumisi Make a Scene ilmestyi juuri ja olet jo ilmoittanut työskenteleväsi viidennen parissa. Olet myös kahden lapsen äiti. Miten aikasi riittää kaikkeen?

Taidan tykätä kiireestä. Saan silloin enemmän asioita aikaan. Vaikka työskentelenkin paljon, rakastan todella työtäni. Joskus otan jopa lapseni mukaan studiolle, joten taidan olla jopa helpommassa asemassa kuin monet muut työskentelevät äidit.

Olet selättänyt kaksi vaikeaa synnytystä ja ilmaissut haluavasi lisää lapsia. Mistä olet saanut rohkeutta ajatella perheenlisäystä?

Olin huono-onninen, koska minulla oli raskausmyrkytys kahdesti. Jos tietäisin, että seuraava lapsenikin tulee syntymään ennenaikaisesti, en pakottaisi itseäni tai lastani siihen, mutta olen melko varma, että kaikki tulee kuitenkin menemään hyvin tulevaisuudessa ja rakastan äitinä olemista, joten ... Lisää lapsia, sanon minä!

Pidätte miehesi kanssa klubia Lontoossa. Mistä tämä projekti sai alkunsa?

Klubi sai alkunsa kolme vuotta sitten, nyt sitä pidetään enää silloin tällöin. Ideana oli luoda haluamamme kaltaiset juhlat, sellaiset, jollaisia ei vielä Lontoosta löytynyt. Klubi oli paikka, jossa kokoontuivat niin heterot kuin homotkin viettämään iltaa ja tanssimaan. Soitimme kaikkea tanssimusiikista elektroon, poppiin ja discoon. Vähän niin kuin todella siistit hääjuhlat siis!

Kun mieheni Richard ja minä innostuimme kuitenkin enemmän dj-puolesta, klubi kasvoi suuremmaksi. Nyt me käymme tekemässä dj-keikkoja jopa vapaa-ajallamme. Se on todella hauskaa, ja hyvä syy viettää enemmän aikaa yhdessä.

Kolmannella albumillasi Trip the Light Fantastic yksi kappaleistasi on omistettu miehelle, joka ahdistelee sinua tekstiviestitse. Onko uudella albumillasi jotain tämän kaltaisia kappaleita, jotka kätkevät taakseen synkän tarinan?

Inspiroidun melkein mistä tahansa. Uudella albumilla on muun muassa kappale siitä, kuinka musiikki voi parantaa särkyneen sydämen (Heartbreak Make Me a Dancer). Kirjoitin sen miehelle, joka oli juuri eronnut. Albumilla on myös kappale naisista, jotka yrittävät varastaa poikaystäväsi (Homewrecker) ja uudelleenrakastumisesta (Magic). Kappaleeni taitavat käsitellä suurimmaksi osaksi sydämen asioita.

Mikä on uuden albumin henkilökohtaisin kappale?

Henkilökohtaisin on Bittersweet, mutta ei lyriikoiden takia, vaan koska se oli ensimmäinen kappale, jonka kirjoitin saatuani toisen lapseni. Pidin häntä sylissäni melkein koko ajan studiolla ollessani.

Ovatko naiset miehiä parempia artisteja?

En usko, mutta naiset ovat varmaankin enemmän sinut kertoessaan tunteistaan. Toisaalta se taas tekee miesartisteista hurmaavia ja kiinnostavia. Kun miehet laulavat rakkaudesta, he näyttävät uuden avoimemman ja pehmeämmän puolen itsestään. Puolen, jonka he normaalisti pitävät piilossa!

Onko musiikkialalla mielestäsi liian vähän naisia? Miltä ala tuntuu naisen ja äidin silmin?

Alalla on järjetön määrä lahjakkaita naisia – niin artisteja kuin musiikintekijöitäkin. He inspiroivat minua. Naiset ovat luovia musiikkialalla. Ala hyväksyy lapset, ja kun esimerkiksi otan lapseni festivaaleille mukaan on ympärillä paljon muitakin lapsia. Monella menestyneellä naismuusikolla on nykyään perhe.

Ketkä naisartistit inspiroivat sinua?

Niin monet... Ihmiset, kuten Annie Lennox ja Kate Bush, jotka ovat artisteina teräviä ja yksilöllisiä. Myös nykyaikaiset laulajat, kuten vaikkapa Adele ja Katy Perry, jotka tietävät mitä haluavat ja muokkaavat oman polkunsa.

Kohdellaanko sinua eri tavoin kuin miesartistia?

En usko, mutta minusta tuntuu, että minua kunnioitetaan nyt enemmän kuin nuorempana. Ollessani nuori tyttö musiikkialalla tunsin, että minua suojeltiin ja holhottiin, mutta nyt olen turvatussa asemassa.

Olet tyyli-ikoni jopa Suomessa. Mikä on salaisuutesi?

Wow, todellako? Kiitos! Rakastan pukeutumista ja erilaisten tyylien kokeilua. Salaisuuteni taitaa olla se, että tunnen itseni tarpeeksi hyvin, jotta tiedän, mikä minua pukee. Samalla voin kokeilla rajojani ja leikkiä vähän. Välillä en onnistu, mutta kun onnistun, on se sen arvoista. En myöskään ota pukeutumistani liian vakavasti – loppujen lopuksi kyse on vain vaatteista!

Mitä tiedät Suomesta ja suomalaisista naisista?

Minulla ei taida olla yhtään suomalaista ystävää, mutta rakastan sitä, miten suomalaiset naiset ilmaisevat itseään. Teissä on enemmän glamouria kuin meissä briteissä!

Millaisen tyylivinkin haluaisit jakaa meille?

Nooh, ei minulla oikeastaan ole mitään tyylivinkkejä muille. Olen vasta itse hoksaamassa oman tyylini.

Milloin tulet Suomeen?

Milloin vain haluatte! Menen minne vain, missä on kysyntää, joten jos haluatte minut sinne, tulen!


Teksti: Jenni Junkala

Kuvat: Splash, Getty Images, Supersounds Music

Lue myös:

    Uusimmat