Snookertähdeltä suora tunnustus MM-pettymyksen jälkeen: "En ole tulossa takaisin vähään aikaan"

Pohjoisirlantilainen snookertähti Mark Allen ilmoitti pysyvänsä jonkin aikaa sivussa kilpapöydiltä hävittyään Mark Selbylle MM-kisojen toisella kierroksella maanantaina. 

Kolminkertainen maailmanmestari Selby kukisti Allenin luvuin 13-7. Selby eteni jo ottelun avausjaksossa 6-2-johtoon, eikä päästänyt Allenia enää lähelleen. 

– Yritän olla ajattelematta liikaa asioita ja pelata vaistoillani. Se näyttäisi toimivan. Tuntumani on hyvä niin henkisesti kuin fyysisesti, Selby kommentoi BBC:n mukaan

Allen, 35, sanoi tappion jälkeen pitävänsä seuraavaksi taukoa snookerista. 

– Pöydän ulkopuolella on käynnissä monia asioita, joista en haluaisi puhua. Tulen kyllä takaisin, mutta en ole tulossa takaisin vähään aikaan, Allen totesi ja sanoi jättävänsä mahdollisesti muutamia turnauksia väliin ensi kauden alusta. 

– Snookerin pelaaminen maailman parhaita vastaan on vaikeaa jopa silloin, kun ajatukset ovat täysin kirkkaat. Tällä hetkellä minulla ei ole tuota tunnetta. 

Allen on yltänyt MM-kisoissa parhaimmillaan välieriin vuonna 2009. Hän on saavuttanut urallaan viisi ranking-turnausvoittoa, ja kirkkain meriitti on Masters-titteli vuodelta 2018.  

MM-turnauksen 2. kierros saatiin päätökseen maanantaina, joten tiistaina käynnistyvät puolivälieräparit ovat selvillä. Mestari ratkeaa ensi maanantaina. 

MM-snookerin puolivälieräparit:

Anthony McGill (16) – Stuart Bingham (18)
Mark Williams (12) – Mark Selby (4)

Neil Robertson (3) – Kyren Wilson (6)
Shaun Murphy (7) – Judd Trump (2)

Suluissa pelaajan sijoitusluku MM-kaaviossa. Välierissä kohtaavat McGill/Bingham–Williams/Selby ja Robertson/Wilson–Murphy/Trump. Puolivälierävoitto vaatii 13 erävoittoa.  

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja