Snookerin nelinkertainen maailmanmestari John Higgins aikoo keventää kisakalenteriaan valmistautuessaan päättämään uransa kahden vuoden sisällä.
Skotlantilainen Higgins, 51, on edelleen yksi lajin huippupelaajista. Hän miehittää maailmanlistan 6. sijaa ja saavutti välieräpaikan viime kevään MM-turnauksessa.
Tästä huolimatta hän valmistautuu jo uran päätökseen. Higgins tunnustaa, että hänen harjoittelumotivaationsa on laskenut, ja uskoo sen heikkenevän entisestään, kun hän joutuu luopumaan skottikollegojensa Stephen Maguiren ja Anthony McGillin kanssa käyttämästään treenisalista.
– On vaikea saada itsensä pelipöydälle. Silti minusta tuntuu, Higgins tunnustaa Metrolle.
Higgins sanoo, että ura saattaisi päättyä jo nyt, jos kisakalenterissa ei olisi niin paljon tapahtumia. Se korvaa yksitoikkoisemmalta tuntuvaa harjoittelua.
Higginsistä tuntuu, että hänen pelinsä taso heittelee liikaa. Epätyypilliset virheet ovat hiipineet useammin hänen peliinsä erien ja ottelujen ratkaisevilla hetkillä.
– Uskon, että sitä se tulee olemaan loppu-urani ajan. Pelissä tulee olemaan hyviä hetkiä, mutta myös huonoja hetkiä.
– En pysty muuttamaan itseäni. Olen aina ollut pelaaja, joka antaa kaikkensa ja haluaa olla parhaimmillaan, joten on erittäin vaikea tyytyä tappioon. Totta kai minua harmittaa hävitä. Tämä on siis vaikeaa.
Higgins aikoo seuraavaksi vähentää kisamääräänsä vähän kuin totutellakseen tulevaan uran päätökseen. Hän jää muun muassa sivuun ensi viikon English Openista.

