Skorpioni-tähtimerkin vuosihoroskooppi 2017

Katso, mitä vuosi 2017 tuo sinulle rakkauden, työn, rahan ja terveyden saralla!

Rakkaus

Rakkaus vaatii keskinäistä luottamusta. Sinun täytyy kuitenkin ensin opetella luottamaan itseesi, ja vasta sen jälkeen voit alkaa luottaa johonkin toiseen. Silloin uskallat myös oikeasti osoittaa tunteesi rakastamallesi ihmiselle.

Sinkut saavat tänä vuonna kokea miten vaikeaa sen oikean löytäminen voi olla. Joskus sinusta voi tuntua, ettei sellaista ihmistä olekaan, jonka kanssa haluaisit oikeasti viettää loppuelämäsi. Ehkä sinun odotuksesi ovat liian suuret tai ainakin vääränlaiset. Sinun kannattaa lakata etsimästä unelmiesi prinssiä tai prinsessaa, niin voit tutustua aivan tavallisiin ihmisiin. Ehkäpä olet heihin jo tutustunutkin, mutta et ole vielä sitä ymmärtänyt.

Perhe ja ystävät

Sinä tiedät saavasi perheeltäsi ja ystäviltäsi tukea niin vaikeina kuin hyvinäkin hetkinä elämässäsi. Voit tänä vuonna tutustua myös uusiin ihmisiin, joista tulee sellaisia ystäviä, jotka pysyvät rinnallasi koko elämäsi ajan.

Työ ja ura

Työ ei ole välttämättä tänä vuonna sinulle ruusuilla tanssimista, ja vaikka olisikin, ruusuissa piilee aina myös teräviä piikkejä. Vaikeitakin hetkiä voi siis olla luvassa, mutta niistä selvittyäsi on suunta vain ylöspäin.

Jos etsit uutta työtä, voit joutua aluksi tyytymään johonkin väliaikaiseen ja ehkä omaan alaasi liittymättömäänkin työhön. Onneksi osaat sopeutua tilanteeseen. Samalla voit pitää silmäsi avoimina eri suuntiin sopivan työn löytämiseksi.

Tämä vuosi on hyvää aikaa myös mahdollisen uuden liiketoiminnan aloittamiselle. Oman yrityksen perustaminenkin on siis varteenotettava vaihtoehto.

Opiskelu

Vuosi on opiskelijoille varsin myönteistä aikaa. Kunhan vain jaksat panostaa opintoihisi, niin onnikin on sinun puolellasi. Kunnianhimoa ja energiaa sinulla riittää, joten mikään ei voi estää sinua tänä vuonna menestymästä.

Raha

Sinä olet aina osannut huolehtia raha-asioistasi. Tänä vuonnakin pidät tulosi ja menosi hyvässä tasapainossa. Jos rahaa tulee vähemmän, sinä myös kulutat vähemmän. Niin yksinkertaista se on.

Terveys

Energiasi voi olla tänä vuonna vähissä. Sinun täytyykin pitää huolta siitä, että lepäät ja lataat akkujasi aina tarvittaessa.

Uudenvuodenlupaus

Lupaa opetella luottamaan niin itseesi kuin muihinkin.

 

Lue myös:

    Uusimmat