Suomi 2009. Ohjaus: Zaida Bergroth. Käsikirjoitus: Antti Raivio, Jan Forsström ja Zaida Bergroth. Tuotanto: Jarkko Hentula. Kuvaus: Anu Keränen. Leikkaus: Niels Pagh Andersen. Lavastus: Kaisa Mäkinen. Puvustus: Sari Suominen. Pääosissa: Lauri Tilkanen, Iiro Panula, Leea Klemola, Martti Suosalo, Ilmari Järvenpää, Onni Tommila, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Sulevi Peltola, Henriikka Salo ja Eila Roine. Kesto: 126 min.
Syksyn odotetuin kotimainen ensi-ilta on Zaida Bergrothin (s. 1977) esikoispitkä Skavabölen pojat. Elokuva perustuu toisen käsikirjoittajan Antti Raivion näytelmään, joka räjäytti sukupolven tajunnan Q-teatterissa vuonna 1995. Raivion omaperäinen ja -kohtainen alkuteksti tarjoaa haasteita elokuvakielelle käännettäessä, sillä se perustuu pitkälti teatterilliseen taikaan, verbaaliseen ja akrobaattiseen ilotulitukseen.
Bergroth lunastaa ja ylittää odotukset. Magia on tallessa, ja valkokangasversio aivan omalakinen taideteoksensa. Se tasapainoilee hallitusti realismin ja fantasian, koomisen ja traagisen, lapsuuden ja aikuisuuden voimakenttien välillä.
Skavabölen pojat kertoo elämänpituisesta valasta kahden veljeksen välillä.
9-vuotias Rupert (Ilmari Järvenpää) ja 6-vuotias Evert Kallio (Onni Tommila) viettävät lokoisan keskiluokkaista elämää 1970-luvun Kauniaisissa. Isä Pekka (Martti Suosalo), elinkeinohallituksen hallinto-osaston johtaja, pitää laskut kurissa, ja äiti Pipa (Leea Klemola) pojat rakkauden piirissä. Mutta ilmassa on synkkiä salaisuuksia. Veljesten mielikuvitusrikkaat pihaleikit saavat surumielisen käänteen, kun taustalla vaanii oikea tragedia.
Kymmenen vuotta myöhemmin, aikuisuuden kynnyksellä, sisäänpäin kääntynyt Rupert (ilahduttava tuttavuus Lauri Tilkanen) yrittää ymmärtää tapahtumia, kun taas pikkuveli (yhtä vakuuttava Iiro Panula) haluaa vain unohtaa. Kumpikin poika on omalla tavallaan haavoittunut, ja löytänyt omat tapansa selviytyä. Lapsena tehdyn verivalan mukaan valehdella ei saa, eikä kuolla ennen toista. Sillä ”mikään ei koskaan kuole”.
Kaisa Mäkisen lavastama ja Sari Suomisen puvustama elokuva herättää henkiin 1970-luvun ajankuvan rikkaassa nostalgisuudessaan. Visuaalisesti harkitun teoksen lapsuusmaailma pursuaa intiimejä rituaaleja, arjen taianomaisia hetkiä ja pieniä merkityksellisiä yksityiskohtia kuten synttärien junakakut tai rakastetut KissKiss-karkit.
Tärkeintä Skavabölen poikien lumossa on Bergrothin ilmiömäinen kyky löytää ja ohjata lapsia. Tämän hän todisti jo palkitulla lyhytelokuvallaan Heavy Metal (2006), jossa kaksi yksinäistä pikkukylän poikaa ystävystyivät hevimusiikin siivin. Ilmari Järvenpää ja Onni Tommila tekevät sydämeenkäyvät roolit lapsi-Rupertina ja Evertinä: kaukana on kaikki suomalaislapsille ominainen jähmeys kameran edessä.
Aikuiset tekevät niin ikään ensiluokkaista työtä. Suosalon suoritus joviaalina mutta viinan viemänä isänä on täyttä rautaa: huipennuksina ahdistavuudessaan koskettavat delirium-kohtaukset. Elina Knihtilä ja Tommi Korpela ymmärtävänä ystäväpariskuntana ovat aivan mainioita, mutta ylitse muiden on masennukseen vajoavana äiti-Pipana rimpuileva Leea Klemola. Hänessä on samanaikaisesti villiä voimaa ja hämmästyttävää herkkyyttä. Juuri hänen eksynyt katseensa jää elokuvasta pisimpään mieleen kummittelemaan.
Esikoispitkällään Zaida Bergroth sinkauttaa itsensä suoraan elokuvantekijöittemme kirkkaimpaan kaartiin. Vaikka suoritus on komea sukupuolesta riippumatta, erityisen ilahduttavaa on että miehisellä alalla on uusi vahva nainen. Viimeiset kymmenen vuotta pääasiassa sopuisia lastenelokuvia puurtaneiden lahjakkaiden naistekijöidemme on aika murtautua takaisin vakavammille vesille. Zaida näyttää tietä.
Katso elokuvan traileri .
Teksti: Tuuve Aro