Mainos

Sisustussuunnittelija: Näin teet onnistuneen sisustuksen

Muun muassa Big Brother -talon ja Suomen huippumalli haussa -kodin suunnitellut Minna Haapakoski kertoo, miten luodaan toimiva, kaunis ja omannäköinen sisustus.

– Tärkeintä on kiinnittää huomiota kodin toiminnallisuuteen ja vasta sen jälkeen miettiä visuaalista puolta, sisustussuunnittelija Minna Haapakoski muistuttaa.

Suunnittelija piirtää aina itse ensin tietokoneohjelman avulla asunnon pohjapiirroksen mittakaavassa, ja kehittelee sen avulla toimivat ratkaisut. Tilaa voi hahmotella myös kynällä, paperilla tai vaikkapa teippaamalla.

– Jos miettii vaikkapa sohvan kokoa, on sitä hyvä mallata lattiaan esimerkiksi teipin avulla. Yksi yleisimmistä ongelmista suomalaisissa kodeissa onkin juuri liian suuren sohvan ostaminen. Se kun näyttää ostohetkellä suuressa hallissa pienemmältä kuin omassa olohuoneessa, Minna kertoo.

Myös muunneltavuus on nykyään tärkeää.

– Jos esimerkiksi työhuoneesta halutaan tehdä myöhemmin vanhempien makuuhuone, kannattaa se ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Muun muassa seinien värillä on väliä ja säilytystilat kannattaa suunnitella toimimaan kumpaankin tilaan, hän kertoo.

Vaikeat, vaikeat värit

Myös värien valinta tuntuu usein hankalalta, sillä suomalaiset sisustavat usein varsin värittömästi.

– On vaikeaa miettiä sävyjä pienistä malliesimerkeistä, sillä ne näyttävät erilaisilta eri valoissa. Tällaisissa tilanteissa usein soitetaankin ammattilainen paikalle.

Minna kuitenkin kehottaa olemaan rohkea värien valinnassa.

– Tee ensin vaikkapa kuvakollaasi lehdistä löytämistäsi kuvista ja mieti sisustusta niiden avulla. Ja jos vaikka maalaaminen epäonnistuu, ei se ole mikään katastrofi. Se kun ei ole niin suuri kuluerä, hän toteaa.

Pikatuunaus helposti

Tavallisella perussiivouksella saa yllättävän paljon aikaan monessa kodissa. Lisäksi voi lisätä ympärille pikkusomisteita, kuten hedelmiä, kukkia ja hyvin valittuja kynttilöitä.

Myös kodintekstiilien avulla koti päivittyy nopeasti ja edullisesti.

Oma koti on rakas paikka

Toisten koteja työkseen suunnittelevan Minnan oma pesä on pelkistetty ja yksinkertainen. Sisustuksen päävärit ovat musta, valkoinen ja harmaa.

– En vaihda sisustustani usein, kotini näyttää samalta tosi pitkään. Minulla on luja tunneside moniin huonekaluihin, sillä ne muistuttavat minua elämäni eri ajanjaksoista. Erityisesti rakastan kotimme korkeita huoneita ja varaavaa takkaa.

Muistoja tuovat esineet ovat tärkeitä myös asiakkaiden koteja suunnitellessa.

– Erityisen rakkaat tai paljon asiakkaiden silmää miellyttävät esineet toimivat hyvin punaisena lankana, jonka avulla voi miettiä värimaailmaa, tunnelmaa ja muotoja.

Kuvat: Hemtex/ Ikea/ Jouni Auvinen

Hannele Järvelä/ MTV3

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.