Sisäilmaa siivotaan kansallisella ohjelmalla – tavoitteena vähentää oireilua 40 prosenttia

Huono sisäilma aiheuttaa monille suomalaisille oireita ja sairauksia kotona tai työpaikalla. Ongelmaa pyritään taklaamaan keskiviikkona julkistetulla kansallisella sisäilma- ja terveys -ohjelmalla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoiman ohjelman tarkoituksena on muun muassa vähentää sisäympäristöön liittyviä terveys- ja hyvinvointihaittoja ja parantaa oireilevien sekä sairastuneiden hoitopolkuja ja kuntoutusta.

– Ohjelman esikuvina ovat kansalliset astma- ja allergiaohjelmat. Ne ovat osoittaneet, että tällaisilla laajoilla ohjelmilla voi saavuttaa merkittäviä tuloksia, arvioi THL:n pääjohtaja Juhani Eskola.

Tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2028 sisäympäristöön liittyvä oireilu on vähentynyt 40 prosenttia.

– Valmistelussa on ollut mukana laajasti eri sidosryhmiä, kertoi ohjelmaa esitellyt professori Juha Pekkanen.

Ongelmana radioaktiivinen radon

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan Suomessa lähes 40 prosenttia kokee työpaikan sisäilman haitalliseksi. Syiksi ilmoitetaan huono ilmanvaihto ja home.

Sisäilmaohjelmaa varten tehdystä selvityksestä ilmenee, että Suomessa erityisenä ongelmana on radioaktiivinen alkuaine radon, jonka pitoisuudet ovat Euroopan suurimpia.

Sen sijaan kosteus- ja homevauriot vaikuttavat olevan yleisempiä Keski- ja Etelä-Euroopassa kuin Pohjoismaissa ja Suomessa. Lisää tutkimustietoa sisäympäristön laatuongelmista kuitenkin tarvitaan.

Ohjelma saanut jo kritiikkiä

Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma on saanut jo kritiikkiäkin osakseen. Useat ammattijärjestöt kuten Tehy ja OAJ antoivat syyskuussa ohjelman luonnoksesta lausunnon, jonka mukaan se asettaa hyviä tavoitteita mutta esitetyt keinot ovat kapea-alaisia.

Järjestöjen mukaan oireileviin myös suhtaudutaan väheksyvästi, kun ohjelmassa käytetään ilmaisua "sisäilmasta oireilevat". Järjestöt esittävät kantanaan, että sisäilman epäpuhtauksien vuoksi myös sairastutaan ja että sairastumisia on liikaa.

Lue myös:

    Uusimmat