Apulanta-muusikko Sipe Santapukki ja suunnistaja Minna Kauppi ovat muuttaneet yhteen.
Keskiviikkona Tuukka Temosen Presidentintekijät-elokuvan kutsuvierasnäytökseen saapuneet Minna Kauppi ja Sipe Santapukki kertoivat asuvansa nykyään samassa osoitteessa.
Rakastavaiset asuvat Sipen Heinolaan rakennuttamassa talossa.
– Kyllä me saman katon alla asutaan aina, kun satutaan olemaan paikalla samaan aikaan. Minna on paljon ulkomailla ja minä taas kierrän Suomea, Sipe kertoi.
Santapukin talo alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis. Päärakennus on vielä kesken, mutta vierastalossa pystyy jo asumaan.
– Tämä on tällaista Amerikan meininkiä, Minna nauroi.
– Itse asiassa Minna on jo siellä kirjoilla, mutta minä en vielä, Apulanta-rumpali kertoi.
Minna ja Sipe ovat seurustelleet noin vuoden ajan.

