Sinäkin voit osallistua oopperan tekemiseen!
Savonlinnan Oopperajuhlat lanseerasi tänä vuonna ainutlaatuisen projektin, jossa kuka tahansa voi ryhtyä oopperan tekijäksi.
Onko sinussa käsikirjoittajan, lavastajan, säveltäjän tai kenties puvustajan ainesta? Tarjolla on ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla siipiään käytännössä oopperamaailmassa.
− Olemme avanneet internetsivuston, jossa kuka tahansa voi osallistua oopperan tekemiseen. Kansa saa päättää kaiken aina siitä lähtien, mistä aiheesta ooppera tehdään. Valmis teos esitetään Savonlinnan Oopperajuhlilla vuonna 2012, Jan Hultin kertoo.
Mukaan suunnittelutyöhön pääsee liittymällä jäseneksi Opera by you 2010 -sivustolle. Osallistujat saavat käyttöönsä kaiken tarvittavan aina oopperalaulajista juhlakuoroon, orkesteriin ja näyttämöön.
− Sivustolla on tällä hetkellä jo 180 suunnittelijaa miettimässä oopperan aihetta. Vastaavaa ei ole tehty aiemmin koko maailmassa, Hultin hehkuttaa.
Tutustu sivustoon tästä
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
22:03
Kerrostalon tulipalo Hämeenlinnan keskustassa on saatu rajattua – alueelle annettu vaaratiedote
-
21:52
Sisäministeri Rantanen MTV:lle jengirikollisuudesta: "Saattoi olla arvattavissa, että Ruotsin laineet lyövät Suomeenkin"
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
Lataa lisää