Suomalaisuimareita ei toviin löydy uinnin ME-listoilta. Jani Sievisen viimeinenkin ME meni, kun trinidadilainen George Bovell kauhoi 200 metrin sekauinnin lyhyiden ratojen (25 m) maailmanennätykseksi 1.53,93 Yhdysvaltain yliopistojen mestaruuskilpailuissa New Yorkissa.
Jani Sievisen 1.54,65 oli miesten pitkäikäisin ME. Sievinen pinkoi ennätyksensä 1994 SM-kilpailuissa Kuopiossa. Unkarilainen Attila Czene sivusi Sievisen ennätystä maaliskuussa 2000.
Jani Sievisen valmentaja-isä Esa Sievinen tuumi, ettei Bovell päässyt tavoittamattomiin. - Ei se (ME) hirveästi mennyt rikki. On se tietysti ihan mahdollista vielä ottaa, jos se ei hirveästi lähde liukumaan. Indianapolisin MM-kilpailussa täytyy yrittää, Esa Sievinen suunnitteli. Lyhyen radan MM-kilpailut käydään Indianapolisissa Yhdysvalloissa lokakuussa.
Jymy-yllätyksen järjestänyt Bovell ei ollut uskoa ennätystulosta todeksi. - Ehkä se jossain vaiheessa uppoaa tajuntaani. En tosiaan osannut aavistaa, että ME menee uusiksi. Vasta 25 viime metrin aikana ajattelin, että taidan mennä aika lujaa, Bovell kertasi.
(MTV3-STT-AFP)
Uusimmat
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
Lataa lisää