Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
Sunnuntaina nautitaan vielä laajalti lämpimästä säästä.
Iltapäivällä selviää, ylittyvätkö Suomessa hellerajat vielä sunnuntaina, silloin hellettä olisi ollut kuutena päivänä peräkkäin.
Meteorologi Joonas Koskelan mukaan 25 asteen lämpötilat ovat sunnuntainakin mahdollisia.
– Keski-Suomen ympäristössä se 25 on mahdollista, Pirkanmaalta Kainuun eteläosiin, Koskela kertoo.
Etelärannikon tuntumassa sen sijaan tuulee mereltä, joten helleraja jää saavuttamatta. Sunnuntaina Lapissa ollaan kylmimmillään viidessä asteessa ja räntääkin ripsii.
Koskelan mukaan vuodenaikaan nähden on tavallista, että hellepäiviä esiintyy keväällä.
Helteisiin tulee tauko
Viikonvaihteen jälkeen seuraavia helteitä joudutaan odottamaan, ainakaan alkuviikosta niitä ei ole tulossa.
– Loppuviikosta siihen on taas mahdollisuus, jos tämänhetkiset ennusteet toteutuvat, Koskela sanoo.
Etelä-Suomessa alkuviikko on mukavan lämmin, sillä päivälämpötilat ovat 20 asteen tuntumassa. Lapissa on alkuviikostakin koleaa ja lämpötilat menevät siellä yleisesti pakkaselle.
Lämpimien päivien ansiosta uimavedet ovat lämmenneet.
– Etelä- ja Länsi-Suomessa järvivedet ovat paikoin yli 15–17 astetta. Vuodenaikaan nähden lämpötilat ovat muutamaa astetta keskimääräistä lämpimämmät. Lapissa järvet ovat vielä jäässä tai vähintäänkin järvissä on sohjoa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää