Seppo Räty astuu kadulle Helsingin Messukeskuksen kongressisiivestä. Hän on pukeutunut mustiin suoriin housuihin, mustaan kauluspaitaan ja verryttelypusakkaan. Räty ei ole ajanut viikkoon partaansa, joka levittäytyy hänen poskilleen ja kaulalleen hajanaisina laikkuina kuin valtamerestä kohoava atollien ryhmä.
Räty sytyttää punaisen Marlboron ja sanoo vieressään seisovalle Kimmo Kinnuselle: - Tyypillistä Pihlakoskea. Mistään ei oo mitään tietoa.
Räty soittaa yrittää soittaa kännykällään jonnekin. Hän haluaisi tietää, kuka vastaa MM-kisoissa käytettävistä keihäistä. Hän haluaisi nähdä ne, hän on televisiota katsellessaan ihmetellyt nykykeihäiden käytöstä ilmassa, "v...u kun ne väpättää", ovatkohan ne Nemethin keihäitä, varmaan sääntöjen rajoilla.
Räty saa langan päähän Ande Päiväläisen, Pepe Willbergin bändin entisen rumpalin, joka on ollut suunnittelemassa Helsingin MM-kisojen avajaisia. Räty on mukana, kun avajaisissa muistellaan Rooman 1987 MM-kisoja, joissa Räty voitti keihäänheiton.
- Selviskö?, Kinnunen kysyy puhelun loputtua.
- Jotain, Räty vastaa ja sytyttää toisen tupakan.
Sepporätyä
Räty ja Kinnunen ovat saapuneet Helsinkiin juuri päättyneeseen tiedotustilaisuuteen, jossa olivat koolla kaikki suomalaiset yleisurheilun maailmanmestarit Aki Parviaista lukuunottamatta. Tilaisuuden päätteeksi toimittajat ympäröivät Rädyn puolen tunnin mittaiseen haastattelurinkiin.
Haastattelussa kysellään kaikkea Tero Pitkämäen mahdollisuuksien ja hänen poikiensa heittotuloksien väliltä, mutta ennen kaikkea käydään läpi vanhat kisat ja vanhat tarinat ajalta, jolloin Räty oli kaikkien selkäkipuisten, yliverotettujen ja lippuja heiluttavien suomalaisten urheilusankari.
Joistakin kysymyksistä voi aistia yrityksen houkutella Rädyn suusta hänen aktiiviaikojensa kaltaisia sutkauksia, joissa Saksa oli paska maa eikä oopperassakaan ollut kehumista.
Mutta ei, Räty vaikuttaa rauhalliselta, melkein ujolta nojatessaan seinään ja puhuessaan hiljaisella äänellä. Hän näyttää huomattavasti kevyemmältä kuin aikoinaan ja vasta yli kahdenkymmenen minuutin haastattelun jälkeen hänen suustaan tulee odotettua sepporätyä. - Jos vituttaa, niin vituttaa.
Se on vastaus kysymykseen, yritettiinkö urheilijoiden julkista esiintymistä aikoinaan ohjailla.
Sika-Hansen
Messukeskuksen sisältä tulee kisaorganisaation edustaja, joka vie Rädyn ja Kinnusen syömään samaan ravintolasaliin Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n kongressiedustajien kanssa. Kaksikko taputtaa ohikulkiessaan syömässä olevan kaljun mustan miehen puvuntakin olkaa. Räty ja Kinnunen eivät sano miehelle mitään ja entinen pikajuoksija Frankie Fredericks katsoo hymyillen perään, kun kaksikko jatkaa matkaansa sivukabinetin perimmäiseen nurkkaan.
- Ravintolassa pitää aina istua selkä seinään päin, niin ei tarvitse käännellä päätä, Räty sanoo.
Kinnunen asettuu istumaan aivan tuolin etureunaan ja nojaa sitten selkänojan yläreunaan. Hän selkänsä on heittovuosien jäljiltä kroonisesti kipeä. Rätykin kertoo selkänsä vaivaavan. Viimeksi se tuli kipeäksi, kun hänen piti istua koulutuksessa muovituolilla kokonainen päivä.
- Kun istuu matalalla ja polvet korkealla, selkä on samassa asennossa kuin paskalla istuvalla koiralla, hän selittää.
- Kirjoita nyt, ettei muista tule tollasia kuin Seposta... En oo kuin kerran elämässäni käyttäny veistä, Kinnunen viittaa Rädyn tapaan käyttää sekä veistä että haarukkaa.
Räty ja Kinnunen jatkavat vielä hetken jokaisesta pukuhuoneesta tuttua kirosanojen höystämää uhoilua, sitten he uppoutuvat yli puoli tuntia kestävään keskusteluun puusta: puun tuonnista Venäjältä, paperialan työtaistelusta, puun kantohinnoista, ylisuurista puukuormista, puun kasvusta. Räty on tarkkaillut asiaa työssään tullimiehenä, Kinnunen metsäalan töissä.
- Kato, Sika-Hansen menee tuolla, Kinnunen innostuu äkkiä. Sika-Hansen on vanha Oslon Bislettin kisajärjestäjä. Mistä nimi on tullut?
- Ihan täysi sika, Kinnunen vastaa.
Ikeä piilossa
Räty nousee tupakalle. Matkalla ulos tulee puheeksi Kinnusen isän Jorman julkinen kritiikki Suomen urheiluliiton puheenjohtajaa, kansanedustaja Ilkka Kanervaa kohtaan.
- Ike soitti isälle, mutta isä sanoi, että kuule Ike, mikä on sanottu, on sanottu, Kinnunen kertoo.
Sitten hän kertoo toisen tarinan Kanervasta, joka oli Atlantan olympiakisoissa 1996 Suomen joukkueen johtaja. Kinnusen mukaan Kanerva ennusti kisaruokalassa, ettei Räty pysty heittämään 85 metriä enempää. Räty heitti 86,98 ja sai pronssia.
- Nähtiin Iken tulevan ja mentiin Sepon kanssa suihkuun häntä piiloon. Siellä suihkun nurkassa hihitettiin kuin pikkupojat.
Räty häipyy nurkan taakse puhumaan kännykkäänsä. Palatessaan hän ilmoittaa lähtevänsä tapaamaan tuttua Espooseen.
- Kyllä mä tiedän mihin sä meet, Kinnunen sanoo Rädylle, joka hymyilee leveästi. Hänen etuhampaidensa ylärivissä ammottaa kaksi mustaa aukkoa.
- Pysy terävänä, Kinnunen huutaa taksiin kävelevän Rädyn perään.
(MTV3-STT)