Seppo Hovi tutustui Erik Lindströmiin jo nuorena poikana. Hovin perheen miehet ovat soittaneet jazzlegendan yhtyeessä peräti kolmessa polvessa.
Seppo Hovilla on ollut kunnia kuulua Erik Lindströmin Dream Teamiksi nimeämään kokoonpanoon koko uuden vuosituhannen ajan. Dream Team valmistautuu parhaillaan 27. helmikuuta Helsingin Savoy-teatterissa järjestettävään Erik Lindströmin juhlakonserttiin.
− Eki (Lindström) on täydessä soittovalmiudessa. Hän hoitaa välispiikkejä ja vetää ohjelmiston läpi ulkoa, Hovi kertoo 87-vuotiaan konkarin elkeistä.
Juhlakonsertin solisteina toimivat Irmeli Mäkelä ja Helena Siltala. Yleisö pääsee nauttimaan kokoelmasta Ranskalaisten korkojen ja Pikku midinetin kaltaisia klassikoita.
− Helena Siltala levytti konsertin nimikkokappaleen (Ranskalaiset korot) vuonna 1959. Itse olin silloin 11-vuotias poika, Hovi muistaa.
Hovi tutustui suomalaisen iskelmän ja jazzin suureen mieheen samoihin aikoihin.
− Eki soitti tuolloin samassa yhtyeessä isäni kanssa. Sittemmin myös oma poikani on musisoinut hänen riveissään.
Muita askeleen edellä
Hoville ei ole epäselvää, miten merkittävästi Lindström on vaikuttanut uransa aikana suomalaiseen musiikkimaailmaan.
