"Sellainen murhaajan katse" – todistajat kertoivat, miten Oulun murhan uhri pelkäsi kihlattuaan
Todistajien mukaan Oulun murhasta syytetty mies oli aggressiivinen seurustelukumppaniaan kohtaan.
Vuonna 1988 syntynyttä miestä syytetään Oulun käräjäoikeudessa vuonna 1997 syntyneen naisen murhasta.
Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta. Hänellä on taustallaan useita väkivalta- ja huumerikoksia.
Syytetty ja uhri olivat menneet kihloihin samana syksynä. Poliisi kuuli tutkinnan aikana kahta todistajaa, jotka kertoivat miehen ja naisen suhteesta. Kumpikaan ei ollut tuntenut naista pitkään.
Yksi todistajista kertoi poliisille, että hänelle tuli ylipäätään vähän yllätyksenä, että uhri ja syytetty mies seurustelivat. He olivat
Hän ei ollut koskaan nähnyt syytettyä miestä, mutta uhri oli kertonut hänestä todistajalle. Todistajan mukaan uhri tuntui välttelevän aihetta, mutta hänen puheistaan sai käsityksen, että mies oli mustasukkainen ja omistushaluinen.
– Niin se on ollut sellainen aggressiivinen ja väkivaltainenkin. Ainakin välillä. (uhri) paljon puolustelikin sitä miestä. Kertoi, että on ihana ja rakastaa sitä, vaikka onkin ollut välillä kyseenalaista hommaa, todistaja sanoi.
Todistaja kertoi sanoneensa naiselle, että tämän kannattaisi lähteä huumepiireistä kokonaan pois, koska se ei tee hänelle hänelle hyvää.
– Pelkäsin, että käy pahin ja nyt kävi juuri niin kuin pelkäsin. Kun se on kertonut, että miten sitä kohdellaan, vahingoitetaan ja muuta. Oon aiemminkin puhunut, että lähtisi pois, että ei käy huonommin.
Toiselta todistajalta poliisi kysyi, mitä todistaja tiesi uhrin miehestä, jota nyt syytetään murhasta. Todistaja kertoi nähneensä miehen vain kerran.
– Näin siitä heti, että siitä paistoi sellainen murhaajan katse. Sanoin heti (uhrin nimi), ettei vehtaa sen miehen kanssa ja se ei lopulta pääty hyvään. Ja (uhri) pelkäsi sitä myös ite. (uhri) sanoi itse, että pelkäsi miestä.
Mies on kiistänyt syyllistyneensä murhaan, mutta myöntänyt aiheuttaneensa naisen kuoleman.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää