Seksologin neuvolla saatte intiimin yhteyden takaisin: Katso kumppaniasi kaksi minuuttia silmiin
Supersuositun Ensitreffit alttarilla -ohjelman kahdeksannessa jaksossa psykoterapeutti, seksologi Maaret Kallio antoi kullanarvoisen tehtävän pareille, jota voit hyödyntää myös omassa parisuhteessasi. Katseharjoituksen tarkoituksena on herättää välillänne oleva yhteys uudelleen, uusiin uomiin.
Milloin viimeksi pysähdyitte, ja katsoitte toisianne syvälle silmiin? Niinpä. Katseen voimaa ja vaikutuksia ei pidä väheksyä. Se on hyvin intiimi hetki, jonka avulla voitte saavuttaa syvemmän yhteyden.
Keskustele Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta AVAn Facebookissa tai Twitterissä #ensitreffitalttarilla
Tämän viikon Ensitreffit alttarilla -jaksossa parit pysähtyivät katsomaan toisiaan kahden minuutin ajaksi psykoterapeutti-seksuaaliterapeutti Maaret Kallion pyynnöstä. Harjoituksen tarkoituksena oli kuulostella omia oloja toisen katseen alla sekä sitä, miltä tuntuu katsoa toista silmiin pitkään.
Tehkää näin:
Pysähtykää, ja katsokaa toisianne silmiin kahden minuutin ajan ilman häiriöitä tai keskustelua. Laittakaa kello soimaan ajan päättymisen merkiksi.
Harjoituksessa ei ole tarkoitus olla aivan nenät vastakkain, mutta kääntykää esimerkiksi istumaan vastakkain. Pysykää kiinni toistenne katseessa, älä päästä katsetta harhailemaan muualle.
Katseminuuttien aikana on tarkoitus havainnoida myös omia mielenliikkeitä: miltä katsominen ja katseen kohteena oleminen tuntuu?
Älkää luovuttako, vaikka aluksi hieman naurattaisi – tilanne saattaa aluksi tuntua hyvinkin absurdilta tai oudolta.
Kahden minuutin jälkeen kertokaa toisillenne, miltä katsominen tuntui, miltä nyt tuntuu ja mitä ajatuksia se herätti.
Halutessanne voitte myös kokeilla neljä minuutin kestoista katseharjoitusta.
Maaret Kallio ehdottaa, että katseharjoitusta voisi hyödyntää viikoittain. Siispä katse pois älypuhelimesta, ja kokeilkaa harjoitusta vaikkapa heti tänään, ennen nukkumaanmenoa.
Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21.00
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää