Sedu jatkaa kallista futisharrastustaan
Jalkapalloliigan joukkueen FC Hakan hallitus eroaa puheenjohtaja Seppo "Sedu" Koskista lukuun ottamatta. Koskinen jatkaa yksin hallituksessa ja toiminnanjohtajana sekä ottaa vastuulleen seuran velat.
- En halua rasittaa hallituksen jäseniä niillä, Koskinen selvittää.
FC Haka Oy perustettiin keväällä 2008 pelastamaan talousvaikeuksissa ajelehtinut seura. Ravintolabisneksestä tunnettu Koskinen tuli yhtiöidensä kautta FC Haka Oy:n pääomistajaksi.
Tänä vuonna Haka tekee toista miljoonaa euroa tappiota noin 1,8 miljoonan euron budjetilla. Viime kaudella tappiota tuli noin 400 000 euroa.
Koskisen tarkoitus on koota yhtiörakenteen ulkopuolinen toimikunta, joka auttaa seuran talouden nostamisessa, erityisesti sponsorihankinnassa.
- Siihen tulee vahvoja ihmisiä Valkeakoskelta, mutta se ei ole suoraan vastuussa mistään, Koskinen kertoo.
Koskisen mukaan Haka tähtää ensi kaudella nollatulokseen leikkaamalla budjettinsa noin 1,2 miljoonaan euroon. Se tarkoittaa sitä, että osa Hakan tämän kauden pelaajista saa etsiä työpaikan muualta.
Koskinen haluaa Hakan panostavan jatkossa nuoriin pelaajiin, jotka voivat tuoda tuloja joukkueelle, jos heitä pystytään myymään ulkomaille.
- Monilla joukkueilla iso osa tuloista tulee siitä, mutta Hakassa se on ollut lapsenkengissä.
Suunnitelmista huolimatta Koskisella ei ole suuria kuvitelmia jalkapallojoukkueen taloudellisista mahdollisuuksista Suomessa.
- Tämä on harrastus.
Asian uutisoi ensimmäisenä Valkeakosken Sanomat.
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää