Saunankiukailla sisaruksille yli 50 miljoonaa euroa

Saunankiukaita valmistavan perheyritys Harvian myynti tuotti sisaruksille muhkeat pääomatulot. 

Muuramelainen Harvia on valmistanut saunankiukaita ja muita saunomiseen liittyviä tuotteita jo vuodesta 1950. Viime vuonna perheyrityksen osake-enemmistö myytiin sijoitusrahasto CapManille. Syynä myymiselle oli se, että sukupolvenvaihdoksesta olisi jouduttu maksamaan suuret perintöverot.

– Kaikkihan me aletaan tässä ikääntymään. Sisaruksista kolme on jo jäänyt eläkkeelle. Minäkin olen 65 vuotta. Jollakin tavalla tähän joku ratkaisu piti tehdä. Kukaan ei ole ikuinen, Harvia-konsernin toimitusjohtaja Pertti Harvia kertoo MTV Uutisille.

Pertti Harvian lisäksi perheyrityksessä työskenteli myyntijohtajana Sari Harvia-Jyllinmaa, myyntijohtajana Kullervo Harvia sekä Harvia Oy:n toimitusjohtajana työskennellyt Risto Harvia.

Sukupolvenvaihdoksesta olisi aiheutunut suuret perintöverot.

– Suurethan ne olisivat olleet, eikä niitä olisi pystynyt maksamaan. Maksajat olisivat olleet perijöitä. Tilanne on hankala, kun peritään omaisuutta eikä rahaa. Verot maksetaan rahalla, eikä sitä ole. Siinä hommassa velkaantuu, Pertti Harvia sanoo.

Risto Harvia tienasi kaupoilla pääomatuloja 14 miljoonaa euroa ja Sari Harvia-Jyllinmaa 13,7 miljoonaa euroa. Näillä tuloilla he sijoittuvat pääomatulolistauksessa sijoille 9. ja 10. Pertti Harvia sai pääomatuloja 13,6 miljoonaa euroa ja Kullervo Harvia 13,5 miljoonaa euroa.

65-vuotias Pertti Harvia aikoo jatkaa konsernin toimitusjohtajana.

– Eläkkeellelähtöä ei ole lyöty lukkoon eikä sitoumuksia ole mihinkään. Työt tuntuvat maistuvat edelleen. 

Lue myös:

    Uusimmat