Sarjakuvapiirtäjä ja -neuvos Ilpo Koskelan elämässä työ ja harrastus ovat sekoittuneet jo kauan. Töistä ei välttämättä kirjauduta ulos neljältä, eikä niillä välttämättä edes täysin elätetä itseä. Koskela toivoo kotimaiselle sarjakuvalle lisää lukijoita, mutta ymmärtää myös, että moni ihminen ei lue oikeastaan ollenkaan.
Ilpo Koskelan ensimmäisiin lukukokemuksiin pienenä kuului se perinteinen: Aku Ankka.
– Kiinnostuin jo lapsena sarjakuvista ja piirtämisestä. Aku Ankan lisäksi luin kaikkia sellaisia sarjakuvia, joita kioskeissa ja divareissa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa myytiin. Ranskalaisen sarjakuvan rantautuminen Suomeen Asterixeineen ja Tintteineen oli iso asia. Haasteellisempaan seikkailusarjakuvaan tutustuin Zoom-lehden kautta. Silloin ajattelin, että hei, tuo voisi olla minun juttuni, Koskela kertoo.
Koskela oli parikymppinen, kun hän sai ensimmäisen kerran rahaa julkaisemistaan sarjakuvista. Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakilpailussa menestymisen myötä näkyvyyttä tuli yhä enemmän. Sittemmin Koskela on tehnyt muun muassa sarjakuvanovelleja, lasten ja nuorten seikkailusarjakuvia, sarjakuva-albumeita, sarjakuvakeittokirjan sekä sarjakuvaoppaita.
– Ensimmäisten novellieni hahmon, Aleks Revelin, olen sijoittanut Irlantilainen-, Aleks Revel- ja Paholaisen kuiskaus-nimisiin kirjoihini. Lisäksi olen tehnyt aikakauslehtisarjoja. Me Riuskaset -sarjakuva Meidän talo -lehdessä kertoi monen vuoden ajan omakotitalorakentamisesta ja vanhan maalaistalon entisöinnistä asiapitoisesti, mutta huumorilla. Futari-lehteen tein värisarjakuvaa fiktiivisestä jalkapallon juniorijoukkueesta.
Kypsyttelyä ja ideointia
Koskela kertoo saavansa ideat tarinoihin ja hahmoihin jostain alitajunnasta.
– Joskus niitä kypsyttelee vuosikausia ennen työhön ryhtymistä. Parhaillaan piirrän jatkoa Aleks Revelin tarinalle – olen miettinyt vajaan 200-sivuisen kirjan perustarinaa varmaan jo kymmenisen vuotta.
Tilaustöiden kanssa pitää olla jämptimpi.
– Silloin oikeasti istun alas ideoimaan. Hyväksytän tilaajalla eli esimerkiksi lehdellä synopsiksen siitä, mitä sarjakuvassa tulee seuraavan vuoden aikana tapahtumaan. Sitten alan pikkuhiljaa kirjoittaa tarinaa dialogimuotoon. Sen perusteella alkaa varsinainen piirtämistyö, Koskela sanoo.
Joskus ideat tulevat varsin äkkiäkin.
– Kun tuleva kirjani alkoi puolen vuoden keskittyneen piirtämisen jälkeen tuntua työltä, keksin ruveta tekemään lännensarjakuvaa sivuprojektina. En tiedä, valmistuuko se edes koskaan, mutta halusin tehdä välissä jotain ihan erilaista.
– Pöydälläni on tällä hetkellä myös EU-projektitaustainen matkailuun liittyvä tilaustyö: minialbumi, jossa kerrotaan tarinoita 1500–1800-lukujen Oulujokivarresta.
Harva elää sarjakuvilla
Tavallisena työpäivänä Koskela piirtää sarjakuvia aamu- tai iltapäivän ja siirtyy loppuajaksi toimistolle tekemään esimerkiksi graafista suunnittelua, kuvituksia tai symboleja it-firmoille. Päivän päätteeksi saattaa olla vielä jonkin projektin työpalaveri.
– Suurin osa Suomen sarjakuvapiirtäjistä tekee elantonsa saamiseksi myös graafista suunnittelua ja kuvituksia. Maassamme lienee alle kymmenen ihmistä, jotka elävät pelkästään sarjakuvien tekemisellä. Tällaisia ovat esimerkiksi Viivin ja Wagnerin, Fingerporin ja Kiroilevan siilin tekijät: heidän täytyy ideoida ja piirtää strippi kuusikin kertaa viikossa tiukkojen aikataulujen mukaan. Lisäksi heidän töistään julkaistaan hyvin myyviä kokoelma-albumeja.
Muutama vuosi sitten Koskela teki itse samanaikaisesti puolen sivun–sivun värisarjakuvia noin viiteen kerran kuukaudessa ilmestyvään ammattilehteen.
– Sillä olisi jo elänyt, mutta kaikki on suhteellista. Sarjakuva-albumeistakaan ei Suomessa kauhean hyvin tienaa, ne ovat enemmän kulttuuritekoja kuin bisnestä. Painokset ovat pieniä – omia kirjojani on painettu 2500–3000 kappaletta, mikä on Suomessa jo aika hyvin, mutta varsinainen toimeentulo on hankittava muulla tavalla. Jos onnistuu saamaan apurahan, se on aina hieno juttu ja antaa lisää aikaa omaehtoiseen piirtämiseen.
– Työ ja harrastus ovat menneet minulla iloisesti sekaisin jo iät ajat. Vaikka voisin tehdä hommia kahdeksasta neljään, niin monesti se ei toimi niin.
"En koskaan julista mitään"
Koskelan mielestä hyvä sarjakuva pohjautuu toimivalle käsikirjoitukselle.
– Se kertoo tarinan, ei vain tajunnanvirtaa. Piirtämistyylejä sen sijaan on nykyään todella monenlaisia. Abstraktitkin tyylit voivat olla hyvin mielenkiintoisia, mutta itse teen aika realistista jälkeä. Olen tosin antanut itselleni jo vähän enemmän vapauksia kuin 30 vuotta sitten, enää kaikkea ei tarvitse piirtää niin kauhean tarkasti.
Koskela ei juuri ota sarjakuvissaan kantaa.
– Tuotokseni ovat enemmänkin historiaan sijoittuvia seikkailusarjakuvia. Toki hahmojen välillä täytyy jollain lailla valita puoli: kun tein Kuuban vallankumoukseen liittyvän sarjakuvaromaanin, päähenkilöni olivat tarinassa kuubalaisemigranttien puolella. Joku voisi ajatella sitä kannanotoksi, mutta en koskaan julista mitään.
Moni ei lue mitään
Koskela kertoo, että kotimaisesta sarjakuvasta on tullut tunnetumpaa.
– Sanomalehdissä suosituimmat sarjakuvat ovat vaihtuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana suomalaisiksi. Ja lapset opettelevat edelleen lukemaan Aku Ankan avulla.
– Olisi hienoa, jos kotimaiset sarjakuvat saisivat vielä enemmän lukijoita. Etenkin sarjakuvakirjojen ja -albumeiden kohdalla se lisäisi mahdollisuuksia elantoon. Mutta toki on runsaasti ihmisiä, jotka lukevat erittäin paljon proosaa, mutta eivät ollenkaan sarjakuvia – sekä ihmisiä, jotka eivät lue oikeastaan mitään, Koskela päättää.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Ilpo Koskela, Anu Savolainen, Anna Kemppainen