Sara Forsberg avautuu suuresta elämänmuutoksestaan – ero ja muutto Suomeen
Sara Forsberg avautuu elämäntilanteestaan tuoreella YouTube-videollaan.
Sara Forsberg kertoo Star Wars -elokuvaan luomasta kielestään ylhäällä olevalla videolla.
Laulaja-juontaja Sara Forsberg, 24, kertoo tuoreella YouTube-videollaan elämänmuutoksestaan. Nainen paljastaa muuttaneensa Los Angelesista takaisin Suomeen ja esittelee seuraajilleen uutta kotiaan.
– Tuntui, että olin saanut tarpeekseni. Suurin osa töistäni oli muualla. Tunsin oloni yksinäiseksi siellä, eikä mielenterveyteni ollut parhaimmillaan, hän kertoo muuttopäätöksestään.
Forsberg kertoo myös eronneensa Hooman-poikaystävästään.
– Syitä on monia ja etäisyys on yksi niistä. Välillämme ei ole pahaa verta. Meillä on edelleen paljon rakkautta toisillemme. Toivon hänelle vain parasta, Forsberg kertoo videolla.
Forsberg esitteli Hoomanin seuraajilleen ensimmäisen kerran vuoden 2016 keväällä.
Uusimmat
-
23:31
Stuart Baxterin valmennuspesti päätettiin nopeasti
-
23:14
YK: Euroopan pahin pakolaiskriisi toisen maailmansodan jälkeen – MTV seuraa sotaa
-
23:06
Yhdysvalloilta räätälöity asepaketti Ukrainan uudenlaisia taisteluita varten – näin Ukrainaa nyt tuetaan
-
22:38
Jokereiden uusi toimitusjohtaja paljasti oman visionsa seuran tulevaisuudesta – "Uskon siihen"
-
22:37
Mestaruusliiga ratkeaa 7. finaalissa, mutta: "Tulee mielenkiintoinen tapahtuma. Hallin toisessa päässä on moottoripyörämessut"
-
22:23
Toto Wolffin valitukset olivat liikaa tallipomolle – "Kukaan ei sanonut silloin, että.."
-
22:22
Kovan onnen orava jäi pahaan pinteeseen Raisiolla – pelastusoperaatioon tarvittiin kaksi palomiestä ja rautasaha
-
22:01
Kirsi Alm-Siira sai kuittailua pokastaan: "Niin huono, että..."
-
22:00
Mad Men -tähti Robert Morse on kuollut
-
21:44
Miro Aaltosen nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa – Leijonat-ratkaisija nautti erityisestä illasta: "Riittämiin sai lippuja hommailla"
-
21:04
Erikoispiirre Kroatian MM-rallissa hämmästyttää Esapekka Lappia – "Siinä ei ole mitään logiikkaa"
-
21:00
Tältä näyttää rappion piknik! Katso Lego Masters -jakson teokset
-
20:56
Halla-aho Tukholman-vierailulla: "Nato-optio näyttää olevan kaikista vaarallisin vaihtoehto Venäjän naapurille"
-
20:46
Miro Aaltonen huudatti yleisöä lapsuuden hallissaan, Jere Innala hurjasteli – Leijonat nousi tuhtiin voittoon
-
20:39
Boris Johnsonin toimet tutkintaan – Britannian parlamentti hyväksyi ehdotuksen tutkinnan aloittamisesta
-
20:25
Konecranesin tuotanto Ukrainassa seissyt sodan alkamisesta saakka – 400 työntekijää saavat silti palkkaa
-
20:14
Suomalaiskauppojen leipiin on tullut monen huomaamatta merkittävä muutos – vaikuttanut tottumuksiin
-
20:06
Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhteinen linja haussa – "Yhteiskunnan muuttuessa myös katsomusaineiden opetuksen on kehityttävä"
-
20:00
Paljastuuko salaisuus? Pettynyt Salkkarit-hahmo juo itsensä hiprakkaan – laukoo piikitteleviä kommentteja
-
19:59
Kannattiko ärsyttää Mike Tysonia lentokoneessa? Videolla näkyy, kun matkustaja saa mestarilta köniin
-
Lataa lisää