Pelastusoperaation kerrotaan sisältäneen suuria riskejä.
Kolme kokenutta suomalaissukeltajaa osallistui neljän sukellusonnettomuudessa kuolleen italialaissukeltajan ruumiiden hakemiseen.
Italialaiset kuolivat viime viikolla Malediiveilla tutkiessaan luolaa Vaavun atollilla.
Lisäksi yksi pelastussukeltaja kuoli lauantaina yrittäessään etsiä italialaissukeltajia.
Suomalaiset sukeltajat Sami Paakkarinen, Jenni Westerlund ja Patrik Grönqvist löysivät kadonneiden italialaisten ruumiit maanantaina.
– Kolmen päivän jälkeen voin todeta, että olemme suoriutuneet tehtävästä. He ovat takaisin pinnalla ja takaisin kotona, suomalaistiimi kertoo kansainvälisen Divers Alert Network -ryhmän (DAN) keskiviikkona julkaisemalla videolla.
Operaatio sisälsi DANin mukaan suuria riskejä. 55–65 metrin syvyydessä sijaitseva luolasto koostuu kolmesta suuresta kammiosta, joita yhdistävät kapeat käytävät.
Suomalaisilla sukeltajilla on kokemusta monimutkaisista vedenalaisista pelastusoperaatioista, ja tiimi ilmoittautui vaativaan tehtävään lyhyellä varoitusajalla.
– Halusimme auttaa ja tuoda heidät takaisin kotiin, tiimi sanoo.
Jutun videolla suomalaistiimi kuvailee pelastusoperaatiota.
