Mainos

Samsung vahvisti ajankohdan: Galaxy S9 -huippupuhelimet julkistetaan 25. helmikuuta

Samsung on vahvistanut järjestävänsä julkistustilaisuuden sunnuntaina 25. helmikuuta Barcelonassa ennen seuraavana päivänä alkavia Mobile World Congress -messuja. Samsungin tilaisuus käynnistyy kello 19 Suomen aikaa.

Samsungin ennakkokuva ja video eivät jätä epäselväksi, että tulossa ovat uudet Galaxy S9 -huippupuhelimet.

The Camera. Reimagined. –mainoslause vihjaa myös odotetulla tavalla merkittävimpien uudistusten löytyvän kamerapuolelta.

Aiemmat huhut ja vuodot ovat kertoneet, että Galaxy S9:ssä takakameroita on edelleen yksi, tarkkuudeltaan 12 megapikseliä, mutta sen aukon koko voi muuttua suuren f/1,5- ja pienemmän f/2,4-aukon välillä. Tämä mahdollistaa kameran hyvän toiminnan niin heikossa kuin myös kirkkaassa valossa. Ensi kerran vaihtuvan aukon kameraratkaisu nähtiin jo Samsungin loppuvuoden W2018-simpukkapuhelimessa.

Suurempi Galaxy S9+ puolestaan saa kaksi 12 megapikselin kameraa aiemman Galaxy Note8:n tavoin. Ilmeisesti Galaxy S9+:ssa ei olisi vaihtuvaa aukon kokoa, mutta aukotonta vahvistusta tälle ei ole vielä saatu.

Uutta kameroiden osalta Galaxy S9 -puhelimissa tulee olemaan myös parantuva tuki hidastuskuvaukselle. Aiemmat huhut ovat kertoneet kameroiden pystyvän jopa 1 000 kuvan sekuntinopeuteen, mikä tarkoittaisi videota pystyttävän hidastamaan yli 30-kertaisesti sen pysyessä yhä sulavaliikkeisenä 30 kuvan sekuntinopeudella. Sittemmin on kuultu huhuja myös 480 kuvan sekuntinopeudesta 1080p Full HD -tarkkuudella, joten nähtäväksi jää millaiseen ratkaisuun Samsung on lopulta päätynyt.

Ulkoisesti Galaxy S9 -puhelinten odotetaan säilyvän pitkälti edeltäjiensä Galaxy S8 -mallien linjoilla. 5,8 ja 6,2 tuuman näyttöjen koon, kuvasuhteen ja tarkkuuden odotetaan säilyvän ennallaan, kuten pitkälti myös lasipintaisen rakenteen. Ulkoisesti pieni, mutta monien toivoma muutos on sormenjälkilukijan sijainnin muutos puhelimen takana kameran rinnalta sen alapuolelle.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.