Salatut elämät

Pihlajakadulla tapahtuu!

Salkkareiden viikon jaksot ennakkoon

Katso lisää

Salatut elämät -viitta pysyttelee yhä tiukasti Jussi-ehdokas Jaana Saarisen harteilla: "Siitä on kuitenkin kamalan kauan, kun olen siinä ollut"

3:49
Näin Jaana Saarinen tunnelmoi Jussi-gaalan punaisella matolla.

Jaana Saarinen on tänä vuonna ensimmäistä kertaa ehdolla parhaan naispääosan Jussi-palkinnon saajaksi.

Näyttelijä Jaana Saarinen on erityisen tuttu näky televisiosta sekä teatterin puolelta, mutta tänä vuonna hän on ensimmäistä kertaa ehdolla parhaan naispääosan Jussi-palkinnon saajaksi Äiti-elokuvan roolisuorituksensa ansiosta. Rooli elokuvassa on melko erikoinen, sillä Saarisen hahmo on vankilasta vapautuva nainen, joka on istunut tuomionsa miehensä murhasta. Saarisen seuraavassa projektissa näyttelijä kertoo puolestaan esittävänsä sarjamyrkyttäjää. 

Useille katsojille Saarinen on kuitenkin erityisen tuttu kasvo Salatut elämät -ohjelmasta, jossa Saarinen oli mukana vuosien ajan varsinkin 2000-luvun alussa. Saarinen kertoo, että Salattujen elämien vaikutus näkyy hänen elämässään yhä tänä päivänä. 

– Se on mielenkiintoista, että ihmisten muisti on niin pitkä. Siitä on kuitenkin kamalan kauan, kun mä olen siinä ollut. Niin on hirveän pitkä se muisti, kun he minut siitä vielä muistavat. Mutta kamalan hauskaa, kun olen ensimmäistä kertaa täällä juhlissa ja tästä on 60 vuotta, kun olen ollut ensimmäistä kertaa elokuvassa mukana, joten tämä on siinäkin mielessä merkittävää, Saarinen kertoo. 

Saarinen itse ei halua kuitenkaan muistella menneitä liiaksi. 

– Se on jännä, miten Salkkarit saa yhä niin ison osan muistoja ihmisissä, se on mielenkiintoista. Musta se on ollut hyvä kokemus, mutta se on tuolla (jossain takana päin), Saarinen toteaa viittoen ja hymyillen.

Jussi-gaala MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa 14. lokakuuta kello 19.30.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja