Sairastunut Antti Rinne nukutettiin, ja vaimo perusti WhatsAppiin kriisiryhmän – vasta kesäinen veneretki sai purskahtamaan itkuun

Pääministeri Antti Rinteestä julkaistaan elämäkerta, joka lupaa paljon:"Se on kaikkea muuta kuin tavallinen tarina" 36:11
Katso infotilaisuus Antti Rinteen kirjan julkistustilaisuudesta.

Nykyinen pääministeri Antti Rinne (sd.) sairastui vakavasti vuodenvaihteessa. Tapahtumia kerrataan toimittajien Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen kirjassa Antti Rinne – koko tarina.

SDP-pomo joutui keuhkokuumeen vuoksi sairaalaan lomamatkallaan Espanjassa Benalmádenassa joululomallaan viime vuodenvaihteessa.

Rinne nukutettiin, ja kirjan mukaan vaimo Heta Ravolainen-Rinne päätti pian perustaa WhatsApp-kriisiryhmän lähimmille sukulaisille ja ystäville.

Kuolema ei käynyt kovinkaan kaukana. Teoksen mukaan espanjalainen hoitohenkilökunta ei ottanut sepelvaltiomotaudin mahdollisuutta riittävästi huomioon.

Nukutuksesta herättäminen keskeytettiin hoitohenkilökunnan päätöksestä kolme kertaa. Päätökset ovat hyviä, sillä herättäminen olisi kirjan mukaan saattanut tappaa Rinteen.

Ei saanut painettua hätänappia

Suomeen päästyään Rinne jatkoi toipumista sairaalassa.

Kirjan mukaan Rinne jumittui erään kerran teho-osastolla kyljelleen lattialle, eikä onnistu painamaan hätäkutsunappia.

Teoksessa kehutaan Rinteen tahdonvoimaa paranemisprosessin aikana. Rinne ehti soittaa muun muassa ay- ja SDP-vaikuttaja Vesa Maurialalle ja kysyy, voisiko hän osallistua vaalitentteihin pyörätuolissa.

Itku veneretkellä

Sairastumista ja sitä seurannutta prosessia käsitellään luonnollisesti myöhemminkin.

– Olen jälkeenpäin vasta tajunnut, miten lähellä kuolemaa kävin. Kun toukokuussa tapasin lääkäreitä ja hoitajia eduskunnassa, he sanoivat, että olisin kuollut siihen paikkaan, jos espanjalaiset lääkärit olisivat saaneet minut herätettyä, Rinne sanoo.

Tunteet nousivat toden teolla pintaan Rinteen ja tämän vaimon veneretkellä.

– Mä ekan kerran itkin tästä Hetan kanssa vasta, kun olimme kesälomalla kahdestaan veneilemässä. Minulle tämä juttu on kestänyt näin kauan, Rinne miettii.

Lue myös:

    Uusimmat