Jarkko Martikainen kertoo, että vaikka Seela Sellan vointi ei ole hyvä tällä hetkellä, on näyttelijä pystynyt säilyttämään hersyvyytensä.
Näyttelijä Seela Sella ja muusikko Jarkko Martikaisen jakavat uutuuskirjassa Keskusteluja hyvästä elämästä (Into) tarinoitaan ja kokemuksiaan kutsumuksesta, selviytymisestä, luovuudesta ja siitä, mikä kantaa silloin, kun suunta on epävarma.
Kirjan keskustelut käytiin Seela Sellan kotona alkuvuoden ja kevään 2026 kuluessa. Selan sairastuminen toi Martikaisen mukaan tapaamisiin ja keskusteluihin uuden tason.
Seela Sella ei päässyt Huomenta Suomen haastatteluun kertomaan kirjasta, sillä hän on tällä hetkellä palliatiivisella osastolla.
Sellalla diagnosoitiin keväällä 2026 alanielun syöpä. Sädehoidot päättyivät kesäkuussa, minkä jälkeen hän kärsi vaikeista hoitojen jälkeisistä haittavaikutuksista.
Lue lisää: Kirja: Tällaiset hautajaiset Seela Sella haluaa: "Kaikki ovat tervetulleita"
Elokuussa 2026 Sella joutui jälleen sairaalahoitoon. Hän kertoi tuolloin MTV Uutisille vointinsa huonontuneen äkillisesti. Pian selvisi, että hänen syöpänsä on uusiutunut.
Huomenta Suomessa 22. syyskuuta vieraillut Martikainen kertoi käyneensä Sellan luona sairaalassa viimeksi torstaina ja aikovansa mennä taas loppuviikosta uudestaan.
– Onhan hän sairautensa määräämässä kunnossa. Ei hän ole aidosti hyvinvoiva, mutta se hänen hersyvyytensä ja perusolemuksensa on aivan sama. Hän on pystynyt ihanalla tavalla säilyttämään kaikki kerrostumansa. Sisäisen lapsensakin.
– Olen toiveikas, että se voisi vielä sieltä nousta valaisemaan sekä häntä itseään ja myös meitä muita. Täytyy tietysti muistaa, että mitä tahansa voi sattua. Me ollaan ihmisyyden rajoissa tämän asian kanssa varsinkin. Olen usein niin toiveikas, että joidenkin ihmisten mielestä se on suorastaan utooppista, Martikainen sanoi.
