Sadat ihmiset osoittivat mieltä koronarajoituksia vastaan Lontoossa: ainakin 29 otettu kiinni

Britanniassa sadat ihmiset kokoontuivat lauantaina Lontoon keskustan kaduille osoittamaan mieltään koronavirusrajoituksia vastaan, kertoo Guardian-lehti.

Maan pääministeri Boris Johnson kertoi lauantaina, että koronaviruksen uuden muunnoksen takia ihmisten on Lontoossa sekä Englannin kaakkois- ja itäosissa pysyttävä kotona sunnuntaista alkaen. Koronaviruksen uuden muunnoksen kerrotaan tarttuvan aiempia muotoja helpommin.

Guardianin mukaan poliisi pyrki useita kertoja hajottamaan Oxford Streetille ja Regent Streetille kokoontuneet väkijoukot. 29 ihmistä otettiin kiinni. Viiden poliisin kerrotaan loukkaantuneen yhteenotoissa.

Mielenosoittajat olivat liikkeellä ilman tartuntoja ehkäiseviä kasvomaskeja.

Kaksi viikkoa voimassa olevien tiukempien rajoitusten piirissä on Times-lehden mukaan noin 17 miljoonaa ihmistä. Rajoitukset tarkoittavat esimerkiksi etätyösuositusta ja ei-olennaisiksi luokiteltujen palvelujen kuten kuntosalien ja elokuvateattereiden sulkemista.

Omien asuinkumppaneiden lisäksi on sallittua tavata yhtä ihmistä, kunhan se tapahtuu ulkotilassa. Alaikäisille lapsille säännöt ovat sallivampia kuin aikuisille.

Tartuntojen määrä nousee yhä ripeästi

Britanniassa uusien rajoitusten syynä on esimerkiksi se, että nousevat tartuntojen määrät ja niistä seuraavat sairastumiset kuormittavat merkittävästi terveydenhuoltoa.

Timesin mukaan kuluneen viikon aikana Britanniassa on kirjattu noin 173 000 uutta koronatartuntaa. Noin 3 050 positiivisen koronatestituloksen saanutta ihmistä on kuollut.

Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan pandemian aikana Britanniassa on kirjattu yhteensä yli kaksi miljoonaa tartuntaa ja yli 67 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Väkilukuun suhteutettuna miljoonaa asukasta kohden tartuntoja on Britanniassa todettu noin 29 500 ja kuolemia noin 990, kertoo tilastosivusto Worldometer.

Hollannissa vastaavat suhdeluvut ovat noin 39 450 ja 610, Yhdysvalloissa puolestaan 54  300 ja noin 970. Suomessa miljoonaa asukasta kohden on tilastoitu noin 5 925 tartuntaa ja 88 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Lue myös:

    Uusimmat