Ruotsissa iloitaan suomalaisen Neleksen ostosta – Talousjulkaisu listaa myös muita viime vuosien suomalaisvalloituksia

Ruotsalainen Alfa Laval on tehnyt tarjouksen Neleksestä, joka syntyi tämän kuun alussa Metson ja Outotecin yhdistyttyä. Kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa.

Ruotsalaisen Dagens Industri -lehden kansi julistaa tänään tiistaina: ”Finlands industri är vår”. Kyseessä on väännös talvisodan aikaisesta ”Finlands sak är vår”-sloganista, jonka avulla ruotsalaisia vapaaehtoisia rekrytoitiin sotimaan Suomeen Neuvostoliittoa vastaan.

Kanteen on listattu myös keskeiset viime vuosien yritysostot, joissa ruotsalainen osapuoli on hankkinut hallinnan suomalaisesta yhtiöstä. Neleksen lisäksi listalla ovat AF:n hankkima Pöyry, SSAB:n ostama Rautaruukki ja Investorin ostama Wärtsilä.

Lehden artikkeleissa ostotarjouksen tehneen Alfa Lavalin toimitusjohtaja Tom Erixon (kuvassa) vakuuttaa uskoaan siihen, että ostotarjous menee läpi Suomessa syntyneistä epäilyistä huolimatta. Jutun kuvitukseksi on kaivettu isot kuvat Erixonista, Valmetin toimitusjohtajasta Pasi Laineesta sekä pääministeri Sanna Marinista.

Lehden toimittaja Ulf Peterson puolestaan arvioi kommentissaan, että taistelussa Neleksen omistuksesta on piirteitä Suomi-Ruotsi-maaottelun klassisesta 10 000 metrin juoksusta. Ennen vanhaan Suomi oli näissä taistoissa niskan päällä, mutta tällä kertaa ruotsalaisyhtiön todennäköisyys saavuttaa voitto on suurempi.

Lue myös:

    Uusimmat