Ruotsin valtavasta koronahuijauksesta uutta tietoa: Yritys tehtaili kymmeniätuhansia negatiivisia testitodistuksia ja takoi miljoonia

Ruotsissa huijarit ovat tehtailleet Doktorgruppen-yrityksen nimissä väärennettyjä koronatestejä. Asiasta uutisoi muun muassa Aftonbladet.

Poliisin mukaan kaikki testeissä käyneet saivat negatiivisen testituloksen, oli heillä sitten koronatartunta tai ei. Doktrogruppen myi koronatestejä esimerkiksi matkailua varten. Poliisi ei usko Doktrogruppenin analysoineen näytteitä.

Useat kymmenettuhannet ruotsalaiset ehtivät tietämättään hankkia väärennetyn testituloksen, kertoo Aftonbladet.

Liiketoiminta oli ilmeisen tuottoisaa, sillä poliisi on tähän mennessä jäljittänyt tapaukseen liittyen 50 miljoonaa Ruotsin kruunua eli vajaat 5 miljoonaa euroa.

– Olemme onnistuneet jäljittämään jonkin verran rahaa ja sitä on myös takavarikoitu, kertoo syyttäjä Alexandra Bittner lehdelle.

Takuuvarmoja negatiivia koronatestejä takoneen yrityksen taustalta löytyy myös tuomion saaneita rikollisia.

Aftonbladet kertoo kolmesta keskeisestä epäillystä.

Yksi heistä on 33-vuotias lääkäri Hammad Al-Saaid, jota on lehden tietojen mukaan etsitty kolmen kuukauden ajan. Aftonbladetin näkemien dokumenttien mukaan häntä epäillään koronaviruksen levittämisestä ja petoksesta.

36-vuotias epäilty mies puolestaan on jo pidätetty. Häntä epäillään operaation alulle panemisesta ja pyörittämisestä. Miestä epäillään petoksesta, tartuntojen levittämisestä ja rahanpesusta.

Kolmas Aftonbladetin esittelemä henkilö on 34-vuotias liikemies, jota epäillään niin ikään rahanpesusta. Poliisi on takavarikoinut häneltä suuria määriä omaisuutta.

Poliisi iski Doktrogruppenin toimitiloihin kesäkuussa.

Lue myös:

    Uusimmat