Rovion liikevoitto puolittui – tavoitteena julkaista vähintään kaksi uutta peliä tänä vuonna

Suomalainen peliosaaminen kiinnostaa 2:00
Suomalainen peliosaaminen kiinnostaa maailmalla, uutisoitiin loppuvuodesta.

Viime vuonna keskityttiin markkinoilla olevien pelien kehittämiseen.

Peliyhtiö Rovion oikaistu liikevoitto puolittui loka-joulukuussa 5,3 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 10,5 miljoonasta eurosta. Liikevaihto pysyi liki ennallaan 73 miljoonassa eurossa.

–  Vuoden 2018 neljäs neljännes päättyi Rovion peliliiketoiminnan osalta ennätykselliseen, 66,7 miljoonan suuruiseen bruttomyyntiin sekä uuteen Angry Birds 2:n bruttomyyntiennätykseen, kertoo toimitusjohtaja Kati Levoranta.

Hänen mukaansa viime vuodelle oli tyypillistä markkinoilla olevien pelien jatkuva kehittäminen. Seuraavan uuden pelin on määrä tulla markkinoille tämän vuoden toisella puoliskolla. Tavoitteena on julkaista vähintään kaksi uutta peliä.

Rovion koko vuoden oikaistu liikevoitto supistui 31 miljoonaan euroon 36 miljoonasta eurosta.

Lue myös:

    Uusimmat