Teinitähti Robin on ehdolla useammassa eri kategoriassa Emma-gaalassa. Robin paljasti punaisella matolla gaalan jatkosuunnitelmansa MTV.fille.
Suosittu teinitähti Robin poseerasi Emma-gaalan punaisella matolla tottunein elkein. Useampaa Emma-patsasta tavoitteleva Robin kertoi kuulumisiaan rennosti ja hyvällä fiilliksellä.
- Eniten jännittää se, jos joku pysti tulee, että mitä sanon. Olen vähän miettinyt, mutta vedän puheen fiiliksellä, jos saan palkinnon, Robin kertoi.
Espoon Barona Areenalla nähdään perjantai-iltana myös huippuduetto, kun Robin ja Cheek nousevat samaan aikaan lavalle.
- Jaren kanssa meillä on ollut muutamia laulutreenejä, ja olemme miettineet kuvion selväksi. Eilen päästiin harjoittelemaan koko esitystä, ettei tarvitse mennä lavalle ihan kylmiltään. Uskon, että tulee aika energinen show, Robin kertoi.
Gaalan jälkeen 15-vuotias nuorukainen ei pääse suuntaamaan kollegoidensa kanssa jatkoille, vaan menee siemailemaan limua hotellille.
- Olen alaikäinen, joten en voi lähteä jatkoille. Menen varmaan hotellille, ja otan siellä muumilimpparin ja menen nukkumaan, sympaattinen nuori tähti nauroi.
