Risteilylehden päätoimittaja: Täällä ovat parhaat risteilyt
Kansainvälisen risteilylehden päätoimittaja Teijo Niemelä kertoo, missä ovat parhaat risteilyt ja milloin minnekin kannattaa mennä.
Karibia
Jos etsii aurinkoa ja rantoja, kannattaa mennä Karibialle. Vältä kuitenkin hurrikaanisesonkia syys–lokakuussa. Kevätlomilla laivoilla saattaa olla levotonta, kun paikalla on paljon nuoria ja perheitä.
Läntinen Välimeri
Välimerelle kannattaa lähteä kulttuurin takia – ovatko esimerkiksi Rooma tai Monte Carlo jääneet näkemättä? Kesä–heinäkuussa sää on tukalan kuuma. Kehottaisin suosimaan huhtikuuta tai syys–lokakuuta.
Australia ja Uusi-Seelanti
Näihin kohteisiin on pitkä matka, mutta maisemiensa puolesta ne ovat sen arvoisia. Alueella risteilee Celebrity Cruisesin ja Royal Caribbeanin laivoja, jotka molemmat myyvät lippuja myös Suomesta.
Matka-ajankohtaa suunnitellessa kannattaa huomioida, että Australiassa ja Uudessa-Seelannissa on kesä silloin, kun Suomessa on talvi ja päinvastoin.
Dubai ja Abu Dhabi
Jos ei halua lähteä aivan toiselle puolelle maapalloa, nämä kohteet ovat jo huomattavasti lähempänä. Dubaissa on puolen tusinaa uusia aluksia, ja sieltä pääsee viikon risteilyille. Abu Dhabista taas liikennöi yksi alus.
Piia Simola/Studio55.fi
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran lokakuussa 2011.
Uusimmat
-
17:27
Nainen pahoinpiteli avomiestään kiehuvan kuumalla vedellä ja veitsellä Helsingissä
-
17:22
Jarmo Kekäläinen on ison päätöksen äärellä – Patrik Laineen uusi NHL-luotsi selviää pian
-
17:20
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:59
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
15:19
Yhdysvaltalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta – työllistävät suoraan 1 000 henkilöä
-
15:14
Valioliigan sensaationousijan kapteeni edelleen sairaalassa – valmentajalta lisätietoja tilasta
-
15:02
Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
-
Lataa lisää