Rintasyövän päihittänyt Heidi Sohlberg: "Tyttäreni itki lohduttomasti sylissäni"

Rintasyövän selättänyt Heidi Sohlberg nauttii terveydestään, mutta pelkää syövän uusiutuvan vielä jonain päivänä. 

Juontaja Heidi Sohlberg, 36, sai tänä kesänä terveen paperit lääkäriltään. Sohlberg sai diagnoosin rintasyövästä kesäkuussa 2016 ja ensimmäistä kertaa syöpää leikattiin saman vuoden elokuussa.

Vaikka syöpä on nyt vihdoin poistunut entisen missin kehosta kokonaan, ajatus ja pelko sairaudesta kytee Sohlbergin mielessä edelleen.

– Omaa kroppaa, olotiloja ja kipuja tunnustelee nyt ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Olen itseasiassa kerran jo diagnosoinut itselleni aivokasvaimenkin, mutta lääkäri totesi siihen että ”Heidi, sinulla on niskat jumissa, mene hierojalle” ja sitähän se sitten vaan olikin. Pelko kuitenkin säilyy varmasti hamaan tulevaisuuteen.  

Terveys ei ole itsestäänselvyys 

Sohlberg kertoo nyt keskittyvänsä pitämään kehostaan huolta entistä paremmin ja suhtautuvansa elämään entistä rennommalla otteella. Lääkärikin on kehottanut Sohlbergiä tekemään elämässään asioita, joista hän nauttii ja jotka tuntuvat hyvälle.

Rintasyövän jäljiltä Sohlbergin on käytävä edelleen vuoden välein kontrolleissa tarkistuttamassa, ettei sairaus ole tullut takaisin. Hän arvelee kuitenkin käyvänsä kontrolleissa oma-aloitteisesti puolen vuoden välein oman mielenrauhansa vuoksi.

– Se tuli minulle puolessa vuodessa: marraskuussa olin käynyt mammografiassa ja syöpä löytyi kesäkuun lopulla. Vuosi on siis aika pitkä aika, niin mieluummin otan varman päälle ja käyn siellä kontrollissa. Maksoi mitä maksoi, se ei ole siitä kiinni.

Perhe pysyi vahvana sairauden ajan

Sohlbergin kaksi alakouluikäistä tytärtä reagoi äitinsä sairauteen hänen mukaansa yllättävän hyvin. Positiivisuus ja Sohlbergin oma voimakas suhtautuminen sairauteen vaikuttivat myös hänen lapsiinsa.

– Kun diagnoosi tuli, vanhempi tyttäreni itki tosi lohduttomasti sylissäni. Mutta hän päästi sen silloin kokonaan ulos. Se asenne, mikä minulla oli tarttui myös lapsiini, eikä heillä ollut mitään hätää. Tietysti huonojakin päiviä oli, mutta silloin sanoin heille, että ”Nyt ne lääkkeet vaikuttaa, niin äiti makaa nyt pari kolme päivää sängyssä ja on tosi kipeä. Mutta se menee ohi ja se vaan kertoo siitä, että lääke toimii”.

Terveellä juontajalla riittää töitä

Juontajan kalenteri on parantumisen jäljiltä työntäyteinen ja häntä pyydetään koko ajan mukaan moniin hyvinvointiin ja terveyteen liittyviin tapahtumiin ympäri Suomea.

Hänelle yksi merkittävimmistä asioista sairauden jäljiltä on ollut ihmisten palaute. Sohlberg kertoo esimerkkinä tapauksen, jolloin hän oli viime joulukuussa tavannut  sairaalaosastollaan muutamaan kaljun naisen.

– He sanoivat minulle, että kiitos, kun olet olemassa. Kertomansa mukaan he eivät olisi ikinä lähteneet kaljuna mihinkään, mutta koska olin näyttänyt esimerkkiä hekin uskalsivat. Olin ihan, että vau. Jos olen oikeasti omalla käyttäytymiselläni ja suhtautumisellani antanut jollekin noin paljon voimaa lähteä kaljuna ihmisten ilmoille, niin huh. Aika hieno juttu.  

Sohlberg nähdään pian muun muassa Huomenta Suomen osiossa Duunikunto.

Lue myös:

    Uusimmat