Mikkelin Jukurien maalivahti Kai Tillanen voi rikkoa tänään jääkiekon Mestiksen pudotuspelien nollapeliennätyksen.
Tillanen on ollut pudotuspeleissä huikeassa torjuntavireessä, sillä kuudessa pelaamassaan playoff-ottelussa maalivahti on joutunut antautumaan ainoastaan kolme kertaa. Nollapelejä on jo neljä ja torjuntaprosentti on häikäisevä 97,69.
Jukuri-vahti on pitänyt maalinsa puhtaana yhtäjaksoisesti jo peräti 187 minuutin ja 59 sekunnin ajan. Tänään Vaasassa pelattavassa toisessa finaalissa Tillasella on mahdollisuus kirjauttaa nimiinsä uusi Mestis-pudotuspelien nollapeliputkiennätys. Keväällä 2005 KalPan Pasi Kuivalainen piti maalinsa puhtaansa yhtäjaksoisesti 205 minuuttia ja 47 sekuntia. Tillanen on tästä siis enää vajaan 18 minuutin päässä.
Viiteen nollapeliin ei ole pystynyt Mestiksen pudotuspelihistoriassa vielä kukaan. Kuivalaisen ja Tillasen lisäksi neljä nollapeliä on torjunut Jaakko Suomalainen Jukureissa keväällä 2006.
Tillasen nousu Mestis-finalistin ykkösmaalivahdiksi on ollut kaikkinensa yllättävä tarina, sillä vielä viime kaudella Jukurien oma kasvatti torjui kiekkoja enimmäkseen Suomi-sarjan Titaaneissa. Tähän kauteen 30-vuotias Tillanen lähti Jukurien kakkosmaalivahtina, mutta kauden kuluessa Teemu Seppänen menetti ykkösvahdin paikkansa isokokoiselle Tillaselle.
Mestiksen pudotuspelien piste-ennätys lähellä rikkoutumista
Mestiksen 2 finaali Sport - Jukurit MTV3 MAXilla ja Katsomossa tänään klo 18.15.