Remu Aaltonen: Minulla ja äidillä on yliluonnollisia kykyjä

Yleensä taiteilijoita muistetaan kuoleman jälkeen, mutta Hurriganes-legenda Remu Aaltosen elämästä taotaan rahaa hänen eläessään.

Musikaali Remu & the Hurriganes saa ensi-iltansa Tampereella tammikuun 16. päivä 2013 Musiikkiteatteri Palatsissa. Musikaalin on käsikirjoittanut Katariina Leino. Remua näyttelee Miro Honkanen

– Annoin niille kultaisia vinkkejä, hyvältä kaikki vaikutti. Jätkäkin, kuka mua esittää, on ihan mieletön, Remu Aaltonen kiittelee tyytyväisenä.

Olisitko uskonut nuorena poikana, että jonain päivänä elämästäsi tehdään muun muassa Ganes-elokuva, puhetyylistäsi kirjoitetaan Remusanakirja, osallistut euroviisukarsintoihin, näyttelet Peppi Pitkätossun isää kesäteatterissa ja nyt on tulossa musikaali.

– Ihan menee ohi hilseen. Olen jo pitkän aikaa sitten pudonnut kelkasta, niin ovat universaalisia asioita.

Suuret persoonallisuudet eivät jätä ketään kylmäksi. Remu Aaltosen äiti, Eeva Aaltonen-Sorsa, jota musikaalissa näyttelee laulaja Annika Eklund, ei ole myöskään mikään ihan tavallinen tyyppi.

Eeva toimi monia vuosia omistamansa Tsemppi-baarin emäntänä. Asiakkaat tykkäsivät hänestä kovasti, ja oppivat tuntemaan Eevan empaattisen luonteen, mutta myös kipakkuuden, sillä humalaisille hän ei myynyt.

– Eeva on aikamoinen kimma. Hän ei koskaan sanonut mulle, että oma Henry kulta, vaan täräytti suoraan asiat, että älähän poika sähellä siellä, Remu sanoo ja nauraa makeasti.

– Eeva sanoi myös, että aina sulla on nuoria muijia, ota vanhempia. Naisilleni Eeva sanoi, että Henry on sellainen sekoboltsi, lähde heti karkuun. Eeva jäi sitten itse sanoistaan kiinni, kun hän meni naimisiin yli 20 vuotta nuoremman miehen kanssa. Kohtalo toi hänelle hyvän miehen, se oli tarkoitettu niin. Eeva sairastelee, mies auttaa.

Pieni ja pippurinen

Remun mielestä kaikki Eevat ovat kooltaan pieniä ja kovia tekemään työtä.

– Eeva kuihtuu ihan kasaan, jos hän ei ole koko ajan jotain tekemässä. Sanoin aina, että istu nyt puun alle ja syö viinirypäleitä. Hyvä ettei Eeva tullut tällaisesta silmille.

Omena ei ole kauaksi pudonnut puusta, sillä sinäkään et pysy paikoillasi?

– Kaikki juontaa sieltä, taisin saada Eevan perimää, hyvässä ja pahassa. Jotkut ovat puoleensavetäviä ihmisiä, kuten Eeva. Hänessä on mieletön voima.

Remu Aaltonen sanoo, että musikaalissa Eevaa näyttelevällä Annikalla on sama horoskooppimerkki kuin hänen äidillään.

– Kumpikin ovat kauriita. Mystistä, siksi se rooli menee hyvin. Olen vähän taikauskoinen luonne.

Evankelista rukoili

Äitisi Eeva on selvänäkijä, niin myös mummosi. Remu, onko sinulla kykyjä?

– Tiedän asioita, tunnen porukan ylhäältä ja alhaalta, mutta keskivälissä on kaikista paras olla. Olen käynyt pappienkin kanssa vakavasti puhelemassa. Sain jalkaani avun, kun tanskalainen evankelista rukoili. Hän mumisi kuin kuuma peruna suussa, ja se oli siinä; jalkani oli heti paljon parempi, Remu sanoo MTV3.fille.

– Ajattelin lähteä muutaman kaverin kanssa Brasiliaan, siellä on joitain tyyppejä, jotka laittavat mun laatikon kuntoon ilman leikkauksia. Verta ei näy yhtään. Ihme juttu.

Mitä mieltä olet nykymaailman menosta?

– Jos olisin Jumala, olisin ampunut tämän homman jo aikaa sitten, nyt pönttö (maapallo) kiitää ihan ylösalasin

(MTV3–KIKKA ISOVIITA)

Lue myös:

    Uusimmat