Red Bull teki jättiläismäisen kaappauksen Mercedeksen tehtaalta

Red Bull on tosissaan aikeissa syrjäyttää F1-sarjaa vuosikaudet hallinneen Mercedeksen.

Vuodesta 2019 lähtien Hondan voimayksiköillä kilpaillut Red Bull alkaa ensi kaudesta alkaen vastata voimayksiköistään itse, kun Honda lopettaa F1-projektinsa tämän kauden päätteeksi.

Voimayksiköt ovat vuosina 2022–2024 edelleen samoja Hondan suunnittelemia ja valmistamia voimayksiköitä, mutta niiden toiminnasta vastaa Red Bullin alaisuuteen vastikään perustettu Red Bull Powertrains -yhtiö.

Red Bull kertoi jo aiemmin pestanneensa yhtiön tekniseksi johtajaksi Ben Hodgkinsonin, joka työskenteli aiemmin Mercedeksen voimayksiköitä valmistavalla tehtaalla Brixworthissa. Hodgkinsonin päätehtävänä on historian ensimmäisen Red Bull -voimayksikön kehitystyö kaudelle 2025, jolloin F1-sarjassa on määrä ottaa käyttöön uudet voimayksiköt.

Nyt Red Bull kertoo palkanneensa yhtiön keskeisille johtopaikoille viisi muutakin henkilöä. Mielenkiintoisinta näissä rekrytoinneissa on se, että myös heidät on houkuteltu uusiin tehtäviin Mercedekseltä.

Steve Blewett aloittaa tuotantojohtajana, Omid Mostaghimi vastaa voimayksiköiden sähkö- ja ERS-järjestelmästä, Pip Clode ERS-järjestelmän mekaanisesta suunnittelusta, Anton Mayo polttomoottorin suunnittelusta ja Steve Brodie vetää ryhmää, jonka vastuulla on polttomoottoriin liittyvät toiminnot.

Tulevina viikkoina Red Bull julkistaa vielä voimayksikön mekaanisesta kehitystyöstä vastaavan johtajan nimen.

– Menestystä voi saavuttaa vain tuomalla sisän parasta osaamista, tarjoamalla heille oikeat työkalut ja luomalla oikeanlaisen ympäristön, jossa voi kukoistaa. Näiden henkilöiden palkkaaminen osoittaa vahvan sitoutumisemme näihin tavoitteisiin, Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat