Ravitsemusasiantuntija: Vältä näitä ruoka-aineita

Studio55.fi-lähetyksessä vierailleen ravitsemusasiantuntija Paula Heinosen mukaan huonosti toimiva suolisto aiheuttaa vakavia ongelmia koko kehossa. Joitakin ruoka-aineita kannattaisi välttää Heinosen mukaan täysin, jotta suolisto ja keho toimisivat paremmin.

Funktionaalisen lääketieteen asiantuntijan  Paula Heinosen mukaan suoliston tehtävä on kehon kannalta ainakin yhtä tärkeä kuin aivojen. Muun muassa tästä syystä ravinnolla on merkittävä vaikutus terveyteen.

Heinonen kertoo, että nykytutkimuksen perusteella tiedetään, että suoliston mikrobikanta vaikuttaa suoraan aivoihin.

– Nyt on tehty muutama vuosi sellainen mielenkiintoinen hiiritutkimus, jossa hiirille annettiin tiettyä hyvää bakteeria. Todettiin, että niiden stressi, ahdistus ja masennus vähenivät huomattavasti verrattuna verrokkeihin, Heinonen kertoo.

Heinosen mukaan asiaa voi miettiä myös toisinpäin: jos syömme todella huonosti, emme saa mistään hyviä bakteereita, ja tämä johtaa muun muassa ahdistukseen, stressin lisääntymiseen ja masennukseen.

Jos suoliston limakalvo on huonossa kunnossa, johtaa se Heinosen mukaan vääjäämättä siihen, että suolen lävitse pääsee elimistön toimintaa häiritseviä partikkeleita.

– Puhumattakaan siitä, että jos limakalvo on huonossa kunnossa, ravintoaineet eivät pääse kunnolla imeytymään. Tämä johtaa taas kerran siihen, että voi tulla muun muassa ahdistusta ja masennusta tai vaikka mitä muita oireita, kuten allergioita.

Suolistolla on suuri vaikutus myös ihmisen vastustuskykyyn, sillä noin 80 prosenttia immuunipuolustuksen soluista sijaitsee suolistossa.

– Bakteerikanta suolistossa vaikuttaa siihen, että suolisto toimii vahvan vastustuskyvyn lähettiläänä, Heinonen kertoo.

Heinosen mukaan suoliston ja muun kehon terveyden kannalta olisi hyvä välttää ainakin kolmea erilaista ruoka-aineryhmää. Ensimmäinen niistä on teollisesti prosessoidut, raffinoidut öljyt.

– Niistä syntyy tulehduksia, aivotoiminnan ongelmia ja solukalvot menevät huonoon kuntoon, Heinonen kertoo.

Myös teollisesti prosessoidut valkojauhotuotteet kannattaisi Heinosen mukaan jättää kokonaan pois ruokavaliosta.

– Voisi ajatella, että niistä tulisi reumaattisia vaivoja, allergioita, yliherkkyyttä ja päänsärkyä. Niissä ei ole mitään tarjottavaa elimistölle.

Lisäksi Heinonen toteaa, että ihmisten kannattaisi välttää sokerinkäyttöä. Hänen mukaansa suomalaiset käyttävät kuukaudessa keskimäärin melkein kolme kiloa sokeria.

Liiallinen sokerinkäyttö vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaamme, eli insuliinin määrään elimistössämme. Heinosen mielestä hormonitoiminnan ollessa sekaisin kannattaisi aina ensimmäisenä miettiä sokeriaineenvaihduntaa.

– Jo tämä meidän ruokavaliomme saa aikaiseksi sen, että sokeriaineenvaihduntamme on yleensä häiriintynyt. Jos se korjataan, saadaan yleensä aivan mahtavia tuloksia terveydelle.

Lue myös:

    Uusimmat